Sukututkimus

Tähän artikkeliin on koottu ohjeita sukututkimuksen aloittamiseen. Sukututkimuksen voi helposti aloittaa verkossa omalla tietokoneellaan, sillä monien sukututkimusseurojen ja –yhdistysten kotisivuilta löytyy paljon tietoa aiheesta. Sen jälkeen on helpompi siirtyä sukututkimuksen kannalta keskeisimpien digitoitujen aineistojen käyttöön Kansallisarkiston Astia-palvelussa. Kansallisarkiston laajasta sukututkijoille hyödyllisestä aineistosta on esitelty keskeisimpiä omassa Sukututkimuksen peruslähteitä -artikkelissaan.

Miten aloitan sukututkimuksen?

Sukututkimus aloitetaan ns. lähtöhenkilöstä, josta tutkijalla on oltava tarkat nimitiedot sekä syntymäaika ja -paikka. Jokaisesta sukulaisesta on hyvä koota perustiedot: nimen lisäksi syntymä-, vihkimä- ja kuolinaika, asuinpaikat sekä ammatit. Turhan työn välttämiseksi on hyvä tarkistaa esimerkiksi Suomen Sukututkimusseuran kirjastosta, onko suvusta aikaisemmin tehty sukukirjoja. Sukututkimuksen voi hyvin aloittaa vaikka kotona oman tietokoneen ääressä ja tutustua verkosta löytyvään aineistoon. Perusteellinen sukututkija hakeutuu myöhemmin alkuperäisen aineiston pariin.

Perusohjeita

• Etsi kotoa ja sukulaisilta asiakirjoja, joissa on tietoja suvusta (kuten virkatodistukset, perheraamatun sukupuu, perukirjat, kauppakirjat).

• Haastattele sukulaisia. Heillä voi olla perimätietoa vanhoilta ajoilta. Huomaa kuitenkin, että perimätieto ei välttämättä pidä sellaisenaan paikkaansa, vaan se on tarkistettava.

• Selvitä kirjastosta, esimerkiksi Suomen Sukututkimusseuran käsikirjaston avulla, onko omasta suvustasi julkaistu jo sukukirjaa. Sukutietoja löytyy paljon myös verkosta eri alustoilta.

• Osallistu sukututkimuskursseille tai perehdy sukututkimuksen menetelmiin, periaatteisiin ja peruslähteisiin oppaiden ja verkon avulla.

• Tutustu julkaistuihin sukukirjoihin, vaikka niissä ei olisikaan omaa sukuasi koskevia tietoja. Tutustu paikallishistoriateoksiin, kyläkirjoihin yms., joista saat taustatietoja.

• Liity paikalliseen sukututkimusyhdistykseen tai tutustu verkossa sukututkimusaiheisiin keskusteluryhmiin, joissa voit kysyä neuvoa ja vinkkejä sekä saada apua ongelmatilanteissa.

(Lähde: Suomen Sukututkimusseura)

Lähteet ja hakemistot

Kansallisarkisto on sukututkijalle pohjaton aarreaitta, mutta sieltä löytyvän aineiston hallitseminen vaatii kärsivällisyyttä. Lisätietoja aineistojen tutkimiseen löydät Kansallisarkiston kotisivujen ”Tutki aineistoja” -osiosta. Arkistoaineistojen käytön apuvälineet ja Kansallisarkiston eri tietokannat löydät “Verkkopalvelut ja tietokannat”-sivulta.

Kansallisarkistossa säilytettävistä aineistoista voit etsiä tietoa Astia–verkkopalvelusta ja Finna-hakupalvelusta. Astia on asiakirjojen etsimiseen, tilaamiseen, kaukolainaamiseen ja digitoitujen asiakirjojen tarkasteluun tarkoitettu sähköinen verkkopalvelu. Sen avulla voit tehdä myös maksullisen tietopyynnön yksittäisestä asiasta tai asiakirjasta. Sukututkijan kannattaa tutustua Astian käyttöohjeisiin. Finna-hakupalvelusta löydät yhdellä haulla arkistojen, museoiden ja kirjastojen aineistoa.

Hakemistoja verkossa

Astian ja Finnan lisäksi sukututkimuksen kannalta hyödyllistä tietoa löytyy runsaasti myös muista tietokannoista.

Suomen Sukututkimusseuran sivuilta löytyvät historiakirjojen hakuohjelma HisKi, sekä kirjautumisen vaativa SukuHaku. Myös Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivuilta löytyy sukututkijoille tärkeää tietoa ja erilaisia hakemistoja.

Karjala-tietokannasta löydät luovutetun alueen kirkonarkistotietoja 1600-luvulta 1900-luvulle. Käyttörajoitetut eli 100 vuotta nuoremmat kirkonkirjatiedot ovat toistaiseksi käytettävissä ainoastaan Kansallisarkiston toimipaikkojen tutkijasaleissa Katihan Windows-versiossa.

Mormonikirkko ylläpitää Family Search -tietokantaa, josta löytyy Suomen Sukututkimusseuran historiakirjajäljennösten henkilötietoja.

Suomen maatalousmuseon Sarkan tietokanta tarjoaa tietoa suomalaisista maatiloista eri aikoina.

Aineisto Kansallisarkistossa

Tärkein lähdeaineisto sukututkimusta aloitettaessa ovat kirkonkirjat eli erilaiset seurakunnan ylläpitämät rekisterit ja luettelot, joista vanhimmat ovat 1600-luvulta. Kansallisarkiston ja Suomen Sukututkimusseuran yhteisessä projektissa on digitoitu erityisesti vanhimmat kirkonkirja-aineistot 1860-luvulle saakka. Joistakin seurakunnista on käytettävissä myös tätä uudempaa aineistoa. Myös siviilirekistereihin voi tutustua Astia-palvelussa.

Tarkempaa tietoa kirkonarkistoista löytyy Portista, jossa esitellään evankelis-luterilaisten seurakuntien ja inkerinsuomalaisten seurakuntien arkistot sekä ortodoksiset kirkonarkistot. Lisäksi 1700-luvulta lähtien Pietarin alueella toimi Pyhän Marian ja Pyhän Katariinan seurakunnat, joiden arkistoista löytyy tietoa Pietarissa asuneista seurakuntien jäsenistä vuosilta 1733-1936.

Luovutetun Karjalan ja Petsamon kirkonkirjat ovat käytettävissä Astia-palvelussa. Luovutetun alueen siviilirekisterit löytyvät “Luovutetun alueen siviilirekisterit” -kokoelmana. Portista löytyy tarkempaa tietoa Luovutettuun Karjalaan ja Petsamoon liittyvistä aineistoista.

Kirkonkirjojen digitointi tulee vähentämään mikrofilmattujen kirkonkirjojen käyttöä tulevaisuudessa, vaikka monet sukututkijat käyttävät edelleen mielellään mikrofilmattuja aineistoja. Mikrofilmatut kirkonkirjat ja henkikirjat ovat tutkijoiden käytettävissä Kansallisarkiston tutkijasaleissa. Apuna voi käyttää valtakunnallisia ja alueellisia mikrofilmi- ja korttiluetteloita.

Suomen asutuksen yleisluettelo (SAY) löytyy Astiasta omana kokonaisuutenaan. Eljas Orrmanin kirjoittama Suomen asutuksen yleisluettelon opas (1975) (say_opas.pdf) auttaa SAY:n tutkimisessa.

Astia-palvelussa 100 vuotta vanhempi digitoitu aineisto on käytettävissä kotikoneilta. 100 vuotta nuorempi aineisto on käytettävissä tällä hetkellä vain Kansallisarkiston turkijasaleissa ja aineiston käyttäminen edellyttää käyttöluvan hakemista. Ohjeet käyttöluvan hakemiselle löytyvät Astia-palvelun Ohjeet -välilehdeltä.

Kansallisarkiston julkaisemat lähteet

Kansallisarkisto on julkaissut lukuisia kirjoja, jotka ovat tärkeitä lähdeteoksia sukututkijoille. Kansallisarkiston kirjoihin voi tutustua paikan päällä toimipaikoissa sekä tehdä hakuja Finna-tietokannassa. Lisäksi Suomen Sukututkimusseuran kirjastossa Helsingissä on kattava kokoelma alan kirjallisuutta.

Tärkeimmät kirjalähteet

• Kansallisarkiston yleisluettelo. Osa 5. Kansallisarkisto, Helsinki, 1995.

• Maakunta-arkistojen yleisluettelo. Osat 1–5. Valtionarkisto, Helsinki, 1985–1997.

• Tiedonjyväsiä: Asiakirja-aineistojen käyttäjän opas. Kansallisarkisto, Tammisaari, 2002.

• Valtionarkiston yleisluettelo. Osat 1–4. Valtionarkisto, Helsinki, 1956–1983.

Ajan tasalla oleva luettelo Kansallisarkiston julkaisuista löytyy julkaisuluettelo-sivulta.

Kielitaito ja vanhat käsialat

Sukututkija selviää harvoin pelkällä suomen kielellä. Vanhemmat dokumentit ovat usein ruotsin- tai venäjänkielisiä ja lisäksi arkistoista löytyy myös saksan tai latinan kielellä kirjoitettuja asiakirjoja.

Osa sukututkimuksessa käytettävistä keskeisistä lähteistä on kirjoitettu vanhalla käsialalla, jonka tulkitseminen vaatii kärsivällisyyttä. Apua vanhojen käsialojen tulkitsemiseen saat Kansallisarkiston tekstintunnistustyökalusta sekä Vanhat käsialat ja asiakirjat -oppaasta.

Vanhojen aineistojen tulkintaan liittyvää kirjallisuutta

• Arontaus, Erkki. Askel sukututkimuksen pariin: wanhan käsialan opas. Visido, Rajamäki, 2000.

• Ekmark, Satu. ”Tiedonhankinta sukututkimuksessa.” Sukuviesti 2 (2004).

• Mäkelä-Alitalo, Anneli. Käsialakirja: arkistojen aarteiden tulkintaa 1500-luvulta 1700-luvulle. Sukuseurojen Keskusliitto, Helsinki, 2000.

• Vanhat käsialat ja asiakirjat. Helsinki: Valtionarkisto, 1977. [Saatavilla verkkoversiona.]

• Ylitalo, Teppo. ”Sukututkijat ovat tärkeitä arkistolaitokselle.” Sukutieto 21, No. 1 (2004): 4–7.

Sukututkimuksen tekeminen

Evankelis-luterilaiset kirkonkirjat

Sukututkimusta tehdään kaavamaisesti seuraavalla tavalla evankelis-luterilaisten kirkonkirjojen avulla.

1. Syntyneiden luettelo

• Lähtöhenkilö etsitään syntymäajan ja nimen perusteella.

• Luettelosta ilmenee mm. tarkka syntymäpaikka (kylä/talo, kaupunginosa/tontti, joskus sivunumero pää- eli rippikirjaan) ja vanhempien nimet.

2. Lastenkirjat (jos seurakunnassa käytetty)

• Sisarukset ja heidän syntymäaikansa. Rippikoulun jo käyneet sisarukset löytyvät rippikirjasta.

• Lapsena kuolleiden (summittainen) kuolinaika.

• Lasten muuttomerkinnät.

• Erityisesti Itä-Suomessa käytettyjen lastenkirjojen pito lopetettiin 1900-luvun alkupuolella.

3. Rippikirjat eli pääkirjat (kylät taloittain, kaupunginosat tonteittain, aakkosellinen hakemisto)

• Vanhempien syntymäajat.

• Taaksepäin eli vanhempaan rippikirjaan seuraamalla saadaan vanhempien (summittainen) vihkiaika.

• Eteenpäin eli uudempaan rippikirjaan seuraamalla saadaan vanhempien (summittaiset) kuolinajat.

• Lähtöhenkilön sisarukset, jos seurakunnassa ei ole käytetty lastenkirjaa tai sisarukset ovat jo päässeet ripille.

• Vanhempien muuttomerkinnät.

• Talon muut asukkaat.

4. Vihittyjen luettelo

• Tarkka vihkimisaika, asuinpaikat.

• Pari on vihitty yleensä morsiamen kotiseurakunnassa.

5. Kuolleiden luettelo

• Tarkka kuolinaika ja -syy.

6. Siirrytään seuraavaan sukupolveen ja edetään samalla tavalla.

Ortodoksiset kirkonkirjat

Sukututkimusta tehdään kaavamaisesti seuraavalla tavalla ortodoksisten kirkonkirjojen avulla. Tarkempaa ohjeistusta sukututkimuksen tekemiseen löytyy sukututkimusoppaista.

Ortodoksisten seurakuntien historiakirjoista käytetään nimitystä metrikkakirja, joka sisältää vuosittain syntyneet, vihityt ja kuolleet.

1. Syntyneiden luettelo (metrikat)

• Lähtöhenkilö etsitään nimen perusteella.

• Merkintä luettelossa on tehty kasteajan perusteella.

• Luettelosta ilmenee vanhempien nimet, onko kyse talollisista vai tilattomista (populi) ja kylännimi.

2. Rippikirjat eli pääkirjat

• Noin 1920–luvulle asti venäjänkielisiä.

• Rippikirjan alussa on ensin hengellinen väestö ja kauppiaat.

• Henkilöt merkitty kylittäin. Heistä ei ole merkitty tarkkoja syntymäaikoja, vaan on tehty ikämerkintä vuosittain. Ikämerkinnän perusteella saadaan summittaiset syntymä-, vihkimä- ja kuolinajat. Muuttotietoja ei yleensä ole merkitty.

• Vasta 1920-luvulta lähtien on merkitty syntymä-, vihkimä- ja kuolinajat sekä muuttotiedot.

• Lastenkirjoja ei ole erikseen.

3. Vihittyjen luettelo (metrikat)

• Tarkka vihkimäaika, tiedot sulhasesta ja morsiamesta.

• Yleensä morsiamen kotiseurakunta. Mikäli morsian on evankelis-luterilainen, voi vihkiminen näkyä molemmissa seurakunnissa.

4. Kuolleiden luettelo (metrikat)

• Tarkka kuolinaika ja -syy.

5. Siirrytään seuraavaan sukupolveen ja edetään samalla tavalla.

Kirjallisuutta

• Huovila, Marja, Pirkko Liskola ja Kari-Matti Piilahti. Sukututkimuksen käsikirja. WSOY, Helsinki, 2009.

• Hyppönen, Marjo ja Rauno Luttinen. Sukututkimuksen käsikirja. WSOY, Porvoo, Helsinki ja Juva, 1988.

• Karskela, Sirkka. Sukututkijan tietokirja. Sirkka Karskela, 2013.

• Kiiski, Tuula. ”Ortodoksisukujen tutkiminen.” Genos 69 (1998): 12–17, 45–46.

• Sukututkimus askel askeleelta. Suomen Sukututkimusseura, Helsinki, 1999.

• Paikkala, Sirkka. “Patronyymit ja matronyymit sukututkimuksissa.” Sukutieto 14, No. 2 (1997): 13–17.

• Viikki, Raimo. ”Kirkolliset asiakirjat.” Teoksessa Suomen historian asiakirjalähteet, toim. Eljas Orrman ja Elisa Pispala, 169–195. Kansallisarkisto ja WSOY, Helsinki, 1994.

• Vuorimies, Heikki. “Pääkatselmusrullat sukututkijan tietolähteenä.” Sukutieto 25, No. 3 (2008): 6–13.

• Vuorinen, Pertti. "Historiakirjojen Kopioimistyö 1924-1948." Sukutieto : Sukutietotekniikka Ry:n Jäsenlehti 12, no. 4 (1995): 4-8.