Tämä aineisto-opas käsittelee sukututkimuksen peruslähteitä, joiden tunteminen on tärkeää tutkimuksen alkuvaiheessa. Tärkeimmät lähteet ovat kirkonkirjat, henkikirjat, Suomen asutuksen yleisluettelo sekä valtiollisten viranomaisten, kuten EK-Valpon ja Kelan henkilöaineistot. Näistä tietolähteistä saat lisätietoa Portin muista aineisto-oppaista. Digitoidut aineistot ovat saatavilla Astia-palvelussa, mutta osaa aineistoista koskee käyttörajoitus.
Ennen Kansallisarkiston aineistoihin perehtymistä kannattaa tutustua sukututkimuksen aloitusohjeisiin ja erilaisiin sukututkimusoppaisiin. Sen jälkeen on helpompi siirtyä sukututkimuksen kannalta keskeisimpien aineistojen tutkimiseen Kansallisarkiston Astia-palvelussa. Varmista, että sinulla on tarvittavat perustiedot lähtöhenkilöstä, joita ovat tarkat nimitiedot sekä syntymäaika ja -paikka.
Voit tutustua sukututkimuksen perusteisiin myös “Näin teet sukututkimusta“ -videon avulla Kansallisarkiston YouTube-kanavalla.
Kirkollisesta väestökirjanpidosta
Kirkonarkistot
Seurakuntien arkistoja on perinteisesti kutsuttu kirkonarkistoiksi. Kirkonkirjat eli erilaiset seurakunnan ylläpitämät rekisterit ja luettelot ovat usein sukututkijalle se aineisto, josta lähdetään liikkeelle. Niistä suuri osa löytyy digitoituna Kansallisarkiston Astia-palvelussa, ja 100 vuotta vanhemmat aineistot ovat vapaasti käytettävissä kotikoneilta verkossa.
Seurakuntien arkistot, eritoten evankelis-luterilaisten seurakuntien arkistot, koostuvat yleensä seuraavista kokonaisuuksista: väestörekisteriarkisto, hallintoarkisto ja talousarkisto. Joidenkin seurakuntien arkistoissa on vielä muille asiakirjasarjoille neljäskin aineistoryhmä, joka saattaa sisältää esimerkiksi kirkollisten toimikuntien asiakirjoja.
Suuri osa Suomen evankelis-luterilaisista seurakunnista on luovuttanut yli sata vuotta vanhemmat kirkonarkistonsa Kansallisarkiston säilytettäväksi. Luovutetun Karjalan ja Petsamon alueen kirkonkirjat ovat Kansallisarkiston Mikkelin toimipaikassa. Kirkonarkistojen väestörekisteriasiakirjoja on mikrofilmattu ja digitoitu. Keskimäärin näiden asiakirjojen tiedot ajoittuvat 1600-luvun lopulta 1900-luvun alkuun.
Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien kirkonkirjat
Evankelis-luterilaisten seurakuntien kirkonkirjojen tärkeintä sukututkimusmateriaalia ovat väestörekisteriasiakirjat ja niistä alkuvaiheessa erityisesti historiakirjat ja rippikirjat. Historiakirjoihin kuuluvat syntyneiden ja kastettujen luettelot, kuulutettujen ja vihittyjen luettelot sekä kuolleiden ja haudattujen luettelot. Rippikirjoissa seurakuntien jäsenet on lueteltu perheittäin yleensä kylien tai kaupunkikortteleiden mukaisessa järjestyksessä ja niissä on seurattu mm. seurakuntalaisten ehtoollisella käyntejä ja luku- ja kristinopin taitoa.
Rippikirjojen ja historiakirjojen lisäksi kirkonarkistot sisältävät usein muutakin sukututkijalle antoisaa lähdeaineistoa. Kiinnostavia voivat olla esimerkiksi muuttaneiden luettelot, lastenkirjat, joissa on luetteloita alaikäisistä, ripillä käymättömistä seurakuntalaisista, ja perukirja-asiakirjat.
Evankelisluterilaisten seurakuntien arkistoista löytyy myös oma kattava Evankelis-luterilaiset seurakunnat -artikkelinsa.
Suomen ortodoksisten seurakuntien kirkonkirjat
Ortodoksisten seurakuntien väestörekisteriarkistoon sisältyvät metrikat, rippikirjat ja pääkirjat ovat keskeistä aineistoa sukututkimuksen kannalta. Metrikat sisältävät vuosittaiset syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden luettelot. Ortodoksiset kirkonarkistot sisältävät aineistoa pääsääntöisesti 1800-luvulta eteenpäin ja 1700-luvulta on säilynyt jonkin verran materiaalia. Seurakuntien arkistot ovat venäjänkielisiä 1920-luvun alkuun asti.
Ortodoksisten seurakuntien arkistoista löytyy oma Ortodoksiset kirkonarkistot -artikkelinsa.
Portin muut seurakunta-aiheiset artikkelit
Portissa on Evankelis-luterilaiset seurakunnat- ja Ortodoksiset kirkonarkistot -tekstien lisäksi muita hyödyllisiä kirkonaineistoja käsitteleviä artikkeleita. Seurakuntien arkistot -artikkeli käsittelee yleisesti Suomessa toimineiden ja toimivien seurakuntien arkistoja sekä niiden käyttöä tutkimuksessa.
Inkerinsuomalaiset seurakunnat sekä Pyhän Marian ja Pyhän Katariinan seurakunnat kuuluvat luterilaisia seurakuntia esittelevien artikkeleiden joukkoon. Sotilasseurakunnat kertovat Kansallisarkiston hallussa olevista sekä luterilaisista että ortodoksisista sotilasseurakunnista. Lisäksi vielä Portin teema-artikkeli Lestadiolaisuus esittelee tämän luterilaisuuteen lukeutuvan herätysliikkeen.
Muita kirkonkirjojen hakemistoja
Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien vanhimmat historiakirjat on Suomen Sukututkimusseuran toimesta kopioitu niin kutsutuiksi mustiksi kirjoiksi. Nämä tiedot ovat keskimäärin 1700-luvun alkupuolelta, joissakin tapauksissa jo 1600-luvun puolelta, 1800-luvun puoliväliin asti. Mustat kirjat on mikrofilmattu, ja alkuperäiset sidokset ovat sen vuoksi käyttökiellossa.
Suomen Sukututkimusseuran sähköisessä HisKi-hakuohjelmassa ovat pohjana mustien kirjojen tiedot, joiden lisäksi alkuperäisiä historiakirjojen tietoja vuosilta 1860–1900 on syötetty ja syötetään HisKi-ohjelmaan. Mustat kirjat ja sitä myötä HisKi sisältävät perinteisten historiakirjatietojen lisäksi joistakin seurakunnista myös muuttaneiden henkilöiden luetteloita.
Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen kotisivuilla on sukututkijaa kiinnostavia tietoja, ja sieltä löytyy mm. digitoituja kirkonaineistoja. Kansallisarkiston Karjala-tietokannan kautta on käytettävissä luovutetun Karjalan kirkonarkistoja. Mormonikirkon kokoama Kansainvälinen sukututkimushakemisto (IGI) sisältää myös suomalaisten seurakuntien historiakirjatietoja.
Valtiollista väestökirjanpitoa
Henkikirjat
Kirkonkirjojen ohella henkikirjat ovat sukututkijan tärkeimpiä lähteitä. Henkikirjat ovat kunnittain laadittuja väestöluetteloita, joita käytettiin verotuksen (henkiraha) ja hallinnon perustana 1600-luvulta aina 1990-luvulle asti.
Henkikirjat ja kirkonkirjat täydentävät usein toisiaan. Kirkonkirjat ovat monesti henkikirjoja tarkempia väestökirjanpidon lähteitä, mutta toisaalta on seurakuntia, joista kirkonkirjoja ei ole lainkaan joiltakin tietyiltä ajanjaksoilta tai joiden kirkollisessa aineistossa on muutoin aukkoja. Kirkonarkistoja on voinut hävitä esimerkiksi tulipaloissa tai sotien seurauksena. Henkikirjat ovat kirkonarkistoja korvaavia merkittäviä sukututkimuksen lähteitä erityisesti 1600- ja 1700-luvun osalta.
Ruotsin vallan aikaiset vuoden 1634 henkikirjat kuuluvat voudintilien arkistoon ja loput vuosien 1635–1808 henkikirjat läänintilien arkistoon. Autonomian ja itsenäisyyden ajan henkikirjat (1809–1975) muodostavat oman kokoelmansa. Lisäksi henkikirjoja sisältyy henkikirjoittajien arkistoihin.
Henkikirjoja on mikrofilmattu ja digitoitu. Portin artikkelit Henkikirjat sekä Henkikirjoittajat kertovat henkikirjojen historiasta, sisällöstä ja henkikirja-aineiston löytämisestä Kansallisarkistosta.
Suomen asutuksen yleisluettelo
Suomen asutuksen yleisluettelo (SAY) on kopiokirjasarja, johon on kerätty tietoja maaseudun taloista ja niiden asukkaista kruunun tiliasiakirjoja lähteenä käyttäen. SAY:ssa on tietoja pääasiassa Länsi-Suomesta, ja laajimmillaan se kattaa ajanjakson 1539–1809. Itä-Suomesta yleisluettelo on laadittu vain Juvalta.
SAY-kokoelman tietojen pohja-aineistona ovat olleet ennen kaikkea maakirjat, kymmenys- ja autioluettelot sekä henkikirjat. Jonkun verran on käytetty muitakin veroluetteloita, ratsumies- ja sotilasrullia, samoin kuin vuosien 1571 ja 1613 hopeaveroluetteloita. Hopeaveroluettelot liittyivät irtaimeen omaisuuteen kohdistuneeseen omaisuusveroon, joka kannettiin kahdesti Ruotsin sotien seurauksena Älvsborgin linnan lunastamiseksi takaisin tanskalaisilta.
SAY-kokoelman aineistoja on mikrofilmattu ja digitoitu. SAY:sta on olemassa Eljas Orrmanin kirjoittama Suomen asutuksen yleisluettelon opas (1975) (say_opas.pdf).
Suomen asutuksen yleisluettelosta löytyy myös oma Suomen asutuksen yleisluettelo -artikkelinsa.
Etsivä keskuspoliisi ja Valtiollinen poliisi (EK-Valpo)
Etsivä keskuspoliisi (EK) perustettiin vuonna 1919 ja vuonna 1937 organisaation nimi muuttui Valtiolliseksi poliisiksi (Valpo). Etsivän keskuspoliisin päätehtäviä olivat alun alkaen yleisen turvallisuuden ja järjestyksen valvominen sekä valtiollisen itsenäisyyden vaaliminen. Alkuaan Etsivä keskuspoliisi organisoitiin pääosastoksi Helsinkiin ja paikallisosastoiksi eri puolille Suomea sijoittuviksi alaosastoiksi. Valtiollinen poliisi lakkautettiin joulukuussa 1948.
EK-Valpon arkistoissa painottuvat henkilöaineistot, mikä tekee aineistosta antoisan myös sukututkimuksen kannalta. Aineisto sisältää erityisesti henkilöihin kohdistuvaa valvoltamateriaalia, kuten henkilömappeja ja -kortteja, kuulustelupöytäkirjoja ja valokuvia. Arkisto saattaa olla hyödyllinen myös etsittäessä tietoa Suomeen tai Suomesta muuttaneista henkilöistä. Valtiollinen poliisi tarkkaili myös ulkomaalaisia henkilöitä.
Henkilömapista on hyvä lähteä liikkeelle, jos halutusta henkilöstä löytyy sellainen. Jos henkilömappia ei ole, kannattaa tarkastaa, löytyisikö tutkittavasta henkilöstä henkilökortti, ja vasta sitten edetä muuhun EK-Valpon aineistoon. On hyvä huomioida, että EK-Valpon arkisto tarjoaa tietoa vain rajallisesta määrästä ihmisiä ja arkistossa voi olla puutteita. Ek-Valpon henkilöaineistoja on digitoitu Astia-palveluun, mutta aineisto on käyttörajoitettua.
EK-Valpoa käsittelevä Portti-artikkeli löytyy otsikolla Valtiollinen poliisi.
Kelan henkilökorttien arkisto ja Maamme-kirjat
Kansaneläkelaitos eli Kela on organisaatio, joka hoitaa Suomessa asuvien henkilöiden sosiaaliturvaa erilaisissa elämäntilanteissa. Kela aloitti toimintansa valtion eläkelaitoksena vuonna 1937. Kansallisarkistossa on joitakin Kansaneläkelaitoksessa karttuneita arkistoaineistoja, kuten henkilökorttiarkisto ja Maamme-kirjojen arkisto.
Kelan henkilökortit ovat vuosilta 1939–1958. Henkilökortit tarjoavat tietoja Kelassa tuolloin vakuutettuina olleista henkilöistä, ja korteista ilmenevät esimerkiksi henkilön nimi, syntymäaika, ammatti ja asuinkunnat. Henkilökorttien arkisto on käyttörajoitettua aineistoa.
Kelan Maamme-kirjat ovat vuosilta 1968–1973. Ne sisältävät perustiedot sosiaaliturvatunnusrekisteriin merkityistä suomalaisista henkilöistä, eli nimen, sosiaaliturvatunnuksen, syntymä- ja asuinkunnan, siviilisäädyn ja mahdollisesti myös kuolinajan. Maamme-kirjat ovat käyttörajoitettua aineistoa. Sukututkijan kannalta Maamme-kirjojen arkisto on näistä kahdesta edellä kerrotusta Kelan aineistosta useimmiten antoisampi.
Kelan henkilökorttiarkistosta ja Maamme-kirjoista on kerrottu lisää omassa Kansaneläkelaitoksen henkilökortit ja Maamme-kirjojen arkisto -artikkelissaan.