Sukututkimuksesta kiinnostuneen henkilön on hyvä tutustua alkajaisiksi Portti-artikkeliin Sukututkimus. Suomen Sukututkimusseuran sivuilla kannattaa vierailla ja tutustua esimerkiksi artikkeliin Aloita sukututkimus.
Tässä esitellään lyhyesti sellaisia sukututkimukseen olennaisesti liittyviä ja tärkeitä henkilöhakemistoja, joiden olemassaolosta sukututkijan olisi hyvä tietää jo tutkimuksensa alkuvaiheessa.
Kirkonkirjat ovat sukututkijalle usein ehkäpä se kaikkein tärkein hänen tarvitsemansa aineisto, päälähde. Monesti kirkonkirjat ainakin ovat se aineisto, josta lähdetään liikkeelle.
Kirkonarkistot eli seurakuntien arkistot, eritoten evankelisluterilaisten seurakuntien arkistot, koostuvat yleensä seuraavista kokonaisuuksista: väestörekisteriarkisto, hallintoarkisto ja talousarkisto. Joidenkin seurakuntien arkistoissa on vielä muille asiakirjasarjoille neljäskin aineistoryhmä, joka saattaa sisältää esimerkiksi kirkollisten toimikuntien asiakirjoja.
Kirkonkirjat ovat erilaisia seurakunnan pitämiä rekistereitä ja luetteloita. Kirkonkirjojen tärkeintä sukututkimusmateriaalia ovat väestörekisteriasiakirjat ja niistä alkuvaiheessa erityisesti historiakirjat ja rippikirjat. Historiakirjoihin kuuluvat syntyneiden ja kastettujen luettelot, kuulutettujen ja vihittyjen luettelot sekä kuolleiden ja haudattujen luettelot. Rippikirjoissa seurakuntien jäsenet on lueteltu perheittäin yleensä kylien tai kaupunkikortteleiden mukaisessa järjestyksessä ja niissä on seurattu mm. seurakuntalaisten ehtoollisella käyntejä ja luku- ja kristinopin taitoa.
Rippikirjojen ja historiakirjojen lisäksi kirkonarkistot sisältävät usein muutakin sukututkijalle antoisaa lähdeaineistoa. Kiinnostavia voivat olla esimerkiksi muuttaneiden luettelot, lastenkirjat, joissa on luetteloita alaikäisistä, ripillä käymättömistä seurakuntalaisista, ja perukirja-asiakirjat.
Kirkonkirjoista löytyy tietoja monien vuosisatojen ajalta. Suuri osa Suomen evankelisluterilaisista seurakunnista on luovuttanut yli sata vuotta vanhemmat kirkonarkistonsa Kansallisarkiston säilytettäväksi. Luovutetun Karjalan ja Petsamon alueen kirkonkirjat ovat Kansallisarkiston Mikkelin toimipaikassa. Kirkonarkistojen väestörekisteriasiakirjoja on mikrofilmattu ja digitoitu. Keskimäärin näiden asiakirjojen tiedot ajoittuvat 1700-luvun alkupuolelta 1900-luvun alkuaikoihin.
Evankelisluterilaisten seurakuntien arkistoista ja niiden moninaisista asiakirjasarjoista löytyy Portti-sivuiltamme kattava tietopaketti Evankelis-luterilaiset seurakunnat. Tuosta artikkelista löytyy myös tietoja kirkonarkistojen aineistojen löytymisestä Kansallisarkiston eri toimipaikoista, niiden etsimisestä Astia-palvelusta sekä mikrofilmattujen ja digitoitujen aineistojen ja samoin alle sata vuotta vanhojen väestörekisteriasiakirjojen käyttöön liittyvistä käyttörajoituksista.
Suomen Sukututkimusseura liittyy sekä mustiin kirjoihin että HisKi-projektiin. Suomen Sukututkimusseuran toimesta kopioitiin 1920–1940-luvulla nykyaikaisella käsialalla niin kutsuttuihin mustiin kirjoihin Suomen evankelisluterilaisten seurakuntien vanhimpien historiakirjojen tietoja. Nämä tiedot ovat keskimäärin 1700-luvun alkupuolelta – joissakin tapauksissa jo 1600-luvun puolelta – 1800-luvun puoliväliin asti. Mustat kirjat on mikrofilmattu, ja alkuperäiset sidokset ovat sen vuoksi käyttökiellossa.
Suomen Sukututkimusseuran sähköisessä HisKi-hakuohjelmassakin ovat pohjana mustien kirjojen tiedot, joiden lisäksi alkuperäisiä historiakirjojen tietoja vuosilta 1860–1900 on syötetty ja syötetään HisKi-ohjelmaan. Mustat kirjat ja sitä myötä Hiski sisältävät perinteisten historiakirjatietojen lisäksi joistakin seurakunnista myös muuttaneiden henkilöiden luetteloita.
HisKin lisäksi on olemassa muitakin kirkonaineistojen hakemistoja, joiden tarkastelun pystyy aloittamaan kotikoneeltaan. Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen kotisivuilla on sukututkijaa kiinnostavia tietoja, ja sieltä löytyy mm. digitoituja kirkonaineistoja. Kansallisarkiston Karjala-tietokannan kautta on käytettävissä luovutetun Karjalan kirkonarkistoja. Mormonikirkon kokoama kansainvälinen International Genealogical Index (IGI) sisältää myös suomalaisten seurakuntien historiakirjatietoja.
Portti-sivuilla on Evankelis-luterilaiset seurakunnat -osuuden lisäksi useita hyödyllisiä kirkonaineistoja käsitteleviä artikkeleita. Seurakuntien arkistot on teema-aiheinen artikkeli eri kirkkokuntien arkistoista. Ortodoksiset kirkonarkistot -teksti esittelee evankelisluterilaisen kirkon jälkeen Suomen toiseksi suurimman uskonnollisen yhteisön aineistot. Inkerinsuomalaiset seurakunnat sekä Pyhän Marian ja Pyhän Katariinan seurakunnat kuuluvat luterilaisia seurakuntia esittelevien artikkeleiden joukkoon. Sotilasseurakunnat kertovat Kansallisarkiston hallussa olevista sekä luterilaisista että ortodoksisista sotilasseurakunnista. Lisäksi vielä Portin teema-artikkeli Lestadiolaisuus esittelee tämän luterilaisuuteen lukeutuvan herätysliikkeen.
Kirkonkirjojen ohella henkikirjat ovat sukututkijan tärkeimpiä lähteitä. Nämä kaksi ryhmää täydentävät usein toisiaan. Kirkonkirjat ovat monesti henkikirjoja tarkempia väestökirjanpidon lähteitä, mutta toisaalta on seurakuntia, joista kirkonkirjoja ei ole lainkaan joiltakin tietyiltä ajanjaksoilta tai joiden kirkollisessa aineistossa on muutoin aukkoja. Kirkonarkistoja on voinut hävitä esimerkiksi tulipaloissa tai sotien seurauksena. Henkikirjat ovat kirkonarkistoja korvaavia merkittäviä sukututkimuksen lähteitä erityisesti 1600- ja 1700-luvun osalta.
Henkikirjojen pitkä historia sai alkunsa 1634, jolloin päätettiin henkirahan eli myllytullimanttaaliveron kantamisesta. Henkirahaa perittiin aluksi kaikilta 12 vuotta täyttäneiltä henkilöiltä, mutta sittemmin ikärajat ja verotuksen kohteena olleet henkilöryhmät ovat vaihdelleet. Henkikirjoissa verovelvollisuuden perusyksikkönä oli jo varhaisista ajoista lähtien ruokakunta ja asutus yleensä ryhmitelty maaseudulla kylittäin ja kaupungeissa kaupunginosittain ja kortteleittain. Henkirahan maksaminen lakkasi 1924, mutta henkikirjoja laadittiin vuoteen 1989 saakka.
Henkikirjoja on mikrofilmattu ja digitoitu. Portin artikkeli Henkikirjat kertoo henkikirjojen historiasta, sisällöstä ja henkikirja-aineiston löytämisestä Kansallisarkistosta.
Suomen asutuksen yleisluettelo (SAY) pohjautuu kirjailija, teatterimies ja historioitsija Jalmari Finnen (1874–1938) aloittamaan työhön. SAY on paljon mm. sukututkimuksessa avuksi käytetty kopiokirjasarja – ei alkuperäislähde – jonka sisältämät tiedot on koottu kruunun tiliasiakirjoista, joistakin Ruotsi-Suomen verohallinnon lähdesarjoista.
SAY:n tiedot kertovat Suomen maaseudun tiloista ja taloista asukkaineen pitäjittäin ja kylittäin, mutta pääosin vain Länsi-Suomen osalta. Itä-Suomesta yleisluettelo on laadittu vain Juvalta.
SAY-kokoelman tietojen pohja-aineistona ovat olleet ennen kaikkea maakirjat, kymmenys- ja autioluettelot sekä henkikirjat. Jonkun verran on käytetty muitakin veroluetteloita, ratsumies- ja sotilasrullia, samoin kuin vuosien 1571 ja 1613 hopeaveroluetteloita. Hopeaveroluettelot liittyivät irtaimeen omaisuuteen kohdistuneeseen omaisuusveroon, joka kannettiin kahdesti Ruotsin sotien seurauksena Älvsborgin linnan lunastamiseksi takaisin tanskalaisilta.
SAY:sta on olemassa Eljas Orrmanin kirjoittama Suomen asutuksen yleisluettelon opas (1975). SAY-kokoelman aineistoja on mikrofilmattu ja digitoitu. Portti-sivuilla on hyödyllinen Suomen asutuksen yleisluettelo -esittely.
Sisäasiainministeriön hallinnonalalle perustettiin 1919 Etsivä keskuspoliisi (EK), ja 1937 tämän organisaation nimi muuttui Valtiolliseksi poliisiksi (Valpo). Alkuaan Etsivä keskuspoliisi organisoitiin Helsingissä toimivaksi pääosastoksi ja useiksi eri puolille Suomea sijoittuviksi alaosastoiksi. Valtiollisen poliisin päätehtäviä alun alkaen olivat lyhyesti sanottuna yleisen turvallisuuden ja järjestyksen valvominen ja valtiollisen itsenäisyyden vaaliminen. Valtiollinen poliisi lakkautettiin joulukuussa 1948 ja sen työn jatkajaksi perustettiin Suojelupoliisi, joka aloitti toimintansa vuoden 1949 alussa.
EK-Valpon varsin laaja ja paljon käytetty arkistoaineisto on Kansallisarkistossa. EK-Valpon arkistot ovat Helsingin toimipaikassa, tosin Vaasan toimipaikassakin on Valtiollisen poliisin Vaasan alaosaston aineistoa.
Valpon arkistoissa painottuvat henkilöaineistot, vallankin jos asiaa ajatellaan sukututkimuksen kannalta. Aineistossa on mm. henkilömappeja, henkilökortteja, kuulustelupöytäkirjoja ja valokuviakin. Sukulaisesta, joka on muuttanut Suomeen tai Suomesta pois, voi olla mahdollista löytää tietoja EK-Valpon aineistoista. Valtiollinen poliisi myös tarkkaili ulkomaalaisia henkilöitä.
Henkilömapista on hyvä lähteä liikkeelle, jos halutusta henkilöstä löytyy sellainen. Jos henkilömappia ei ole, kannattaa tarkastaa, löytyisikö tutkittavasta henkilöstä henkilökortti ja vasta sitten edetä muuhun EK-Valpon aineistoon, mm. kuulustelupöytäkirjoihin. On paikallaan kuitenkin muistaa, että EK-Valpon arkistomateriaalissa on aukkoja ja puutteita ja aineistoa on aikanaan hävitetty.
Valtiollisen poliisin henkilöaineistoja on digitoitu Kansallisarkiston Astia-palveluun. Aineisto on käyttörajoitettua. EK-Valpoa käsittelevä Portti-artikkeli löytyy otsikolla Valtiollinen poliisi.
Kansaneläkelaitos eli Kela on organisaatio, joka hoitaa Suomessa asuvien henkilöiden sosiaaliturvaa erilaisissa elämäntilanteissa. Kela aloitti toimintansa 16.12.1937, ja silloin se oli, kuten laitoksen nimikin kertoo, valtion eläkelaitos.
Kansallisarkistossa on joitakin Kansaneläkelaitoksessa karttuneita arkistoaineistoja, mm. eläkeaktiarkistot, henkilökorttiarkisto ja Maamme-kirjojen arkisto.
Kelan Maamme-kirjat ovat vuosilta 1968–1973. Maamme-kirjat kertovat perustiedot noiden rajavuosien välisellä ajanjaksolla sosiaaliturvatunnusrekisteriin merkityistä suomalaisista eli nimen, sosiaaliturvatunnuksen, syntymäkunnan, siviilisäädyn ja asuinkunnan, mahdollisesti myös kuolinajan. Maamme-kirjat ovat käyttörajoitettua aineistoa.
Kelan henkilökortit alkavat vuodesta 1939, ja arkiston jälkimmäinen rajavuosi on 1958. Henkilökortit tarjoavat tietoja Kelassa tuolloin vakuutettuina olleista henkilöistä, ja korteista ilmenevät esimerkiksi henkilön nimi, syntymäaika, ammatti, asuinkunta ja muutkin kunnat, joissa henkilö on asunut. Henkilökorttien arkisto on käyttörajoitettua aineistoa.
Sukututkijan kannalta Maame-kirjojen arkisto on näistä kahdesta edellä kerrotusta Kelan aineistosta useimmiten antoisampi. Portti-sivuilta löytyy atikkeli Kansaneläkelaitoksen henkilökortit ja Maamme-kirjojen arkisto.