Perukirjat ovat perunkirjoitustilaisuudessa laadittuja asiakirjoja vainajan omaisuudesta, ja ne ovat olleet lakisääteisiä vuodesta 1734 alkaen. Ne sisältävät yksityiskohtaisia tietoja varallisuudesta, perillisistä ja kuolinpesän arvioinnista, ja niitä on säilynyt enenevästi 1700-luvulta alkaen. Aineistoa voidaan hyödyntää erityisesti suku- ja henkilöhistoriassa sekä kulttuuri- ja sosiaalihistorian tutkimuksessa. Perukirjoja säilytetään alioikeuksien, hovioikeuksien ja seurakuntien arkistoissa, ja osa niistä on digitoitu tai mikrofilmattu. Niitä voi etsiä Astiassa esim. henkilön nimen, kuolinajan ja -paikan avulla.
Perukirja on perunkirjoitustilaisuudessa laadittu luettelo ja arviointi vainajan omaisuudesta. Perunkirjoituksen pohjalta suoritetaan perinnönjako, ja perukirjan tarkoituksena on varmistaa perillisten oikeusturva. Perukirjan pohjalta määräytyy myös perintövero. Perunkirjoitustilaisuuteen osallistuvat vainajan perilliset sekä uskotut miehet. Jälkimmäiset suorittavat kuolinpesän arvioinnin ja laativat perukirjan. Perunkirjoitusta kutsuttiin aikaisemmin myös pesänkirjoitukseksi ja kalunkirjoitukseksi, ja uskotuista miehistä käytettiin nimitystä vieraat miehet.
Jo ennen varsinaisia perukirjoja laadittiin perinnönjaon yhteydessä omaisuusluetteloita. Suomessa niitä on säilynyt 1400-luvulta lähtien, joskin hyvin vähän ja ainoastaan aatelissukujen piiristä. Varsinaisen perukirjan (bouppteckning) muotoutumiseen johti 1600-luvulla vakiintunut käytäntö, jonka mukaan perinnönjaon yhteydessä määräosa omaisuudesta tuli maksaa köyhäinkassaan. Osuuden laskemiseksi kuolinpesä arvioitiin.
Varhaisia suomalaisia perukirjoja on jäljellä vain niukasti, mutta 1700-luvulta lähtien määrä kasvaa. Vuonna 1734 säädetty Ruotsin valtakunnan laki velvoitti suorittamaan perunkirjoituksen jokaisesta kuolinpesästä. Perunkirjoitus oli sakkorangaistuksen uhalla hoidettava kolmen kuukauden kuluessa henkilön kuolemasta, ja perukirja tuli toimittaa oikeusviranomaisille. Lain noudattamista ei kuitenkaan valvottu tarkkaan, joten likimainkaan kaikilta ei perukirjaa löydy. Toisinaan niitä laadittiin vuosia tai jopa vuosikymmeniä henkilön kuoleman jälkeen. Kaikkien kohdalla virallista perunkirjoitusta ei suoritettu lainkaan. Perukirjojen suhteellinen määrä alkoi kasvaa voimallisemmin vasta 1800-luvun lopulla.
Perukirjaan tuli merkitä vainajan kiinteä omaisuus, irtaimisto, varat ja velat. Kirjaamisessa noudatettiin suhteellisen vakiintunutta muotoa. Perunkirjoitustoimituksesta mainittiin yleensä aika, paikka, osallistujat, vainaja ja hänen kuolinpäivänsä, perilliset sekä alle 21-vuotiaiden perillisten holhoojat. Vainajan syntymäaikaa ei tavallisesti mainittu. Omaisuus lueteltiin ryhmittäin ja varsin yksityiskohtaisesti. Lopuksi kirjattiin saatavat ja velat. Yleensä mukana oli myös maininta omaisuuden jakamisesta.
Kansallisarkiston hallussa olevat perukirjat kuuluvat yleensä alioikeuksien ja hovioikeuksien arkistoihin. Lisäksi perukirjoja on kirkonarkistoissa ja vähäisemmässä määrin myös erinäisissä muissa yhteyksissä.
Pääsääntöisesti perukirjat toimitettiin alioikeuksiin eli maaseudulla tuomiokuntiin ja kaupungeissa raastuvanoikeuksiin. Poikkeuksen muodostavat aatelisten perukirjat, sillä vuoteen 1868 asti ne toimitettiin hovioikeuksiin. Myöhemmältä ajalta myös aatelisten perukirjat ovat alioikeuksien arkistoissa.
Kirkonarkistot eli seurakuntien arkistot eivät ole perukirjojen osalta yhtä tärkeitä kuin oikeusviranomaisten arkistot. Kirkonarkistoissa on perukirjoja henkilöiltä, joiden lesket menivät uudestaan naimisiin. Näissä tapauksissa lesken tuli todistaa, että edesmenneen puolison jälkeen oli tehty pesänselvitys ja että muiden perillisten oikeudet oli näin turvattu. Yleensä todisteena käytettiin oikeusviranomaiseen toimitetun perukirjan jäljennöstä.
Osa oikeusviranomaisten ja seurakuntien arkistoihin sisältyvistä perukirjoista on digitoitu ja mikrofilmattu.
Perukirjoissa on monipuolista tietoa yksilöiden varallisuudesta ja kotiympäristöstä. Sukututkijalle ja henkilöhistorioitsijalle perukirja täydentää seurakuntien väestörekisteriarkistoja ja henkikirjoja tarjoamalla tutkittavasta henkilöstä yksityiskohtaisempia tietoja. Perukirjoissa on myös tiedot perillisistä sekä alle 21-vuotiaiden perillisten holhoojista. Tämä voi olla avuksi, jos rippikirjat ja henkikirjat jättävät sukupuuhun aukkoja.
Lisäksi perukirjoja on käytetty lähteenä esimerkiksi kulttuurihistorian, kansatieteen sekä talous- ja sosiaalihistorian alaan kuuluvissa tutkimuksissa. Parhaimmillaan perukirjat ovat niin yksityiskohtaisia, että ne käyvät aineistoksi esimerkiksi kirja- tai pukuhistorian tutkijoille.
Perukirjojen käyttämistä opastetaan Erkki Markkasen artikkelissa ”Perukirja-aineisto sukututkimuksen käytössä” (Genos 64) ja kirjassa Perukirja tutkimuslähteenä. Markkanen käsittelee myös perukirjojen luotettavuutta lähteenä.
Perukirjoja sisältyy lukuisten arkistonmuodostajien arkistoihin, ja niitä myös säilytetään eri viranomaisissa. Vähintään 50 vuotta vanhat perukirjat kuuluvat tavallisimmin Kansallisarkiston kokoelmiin osana alioikeuksien, hovioikeuksien ja seurakuntien arkistoja. Osa alioikeuksien arkistoista kuuluu kaupunginarkistojen kokoelmiin. Useimpia alle 50 vuotta vanhoja perukirjoja säilytetään alioikeuksissa ja vuoden 1995 asiakirjoista lähtien verotoimistoissa. Seuraavissa alaluvuissa ohjeistetaan Kansallisarkiston hallussa olevien perukirjojen etsimistä.
Perukirjojen etsimisen voi aloittaa Astia-verkkopalvelun kautta. Hakutuloksiin tulee näkyviin oikeusviranomaisten ja seurakuntien arkistojen lisäksi myös epätavallisempia perukirjojen säilytyspaikkoja. Oikeusviranomaisten ja seurakuntien arkistojen lisäksi perukirjoja on myös vanhojen tuomiokirjojen liitteinä, yksityisarkistoissa ja erinäisissä muissa yhteyksissä. Tutkijan on hyvä tietää, että erityisesti 1600- ja 1700-luvulla laadittuja perukirjoja on julkaistu lähde-editioissa. Teokset on lueteltu esimerkiksi Aila Narvan kirjassa Tiedonjyväsiä. Asiakirja-aineistojen käyttäjän opas.
Useimmissa Kansallisarkiston toimipaikoissa (Helsingin, Hämeenlinnan, Jyväskylän, Mikkelin, Oulun, Turun ja Vaasan) on laadittu erillisiä hakemistoja tai sähköisiä tietokantoja omissa kokoelmissa olevien arkistojen perukirjoista. Toisinaan luettelot muodostuvat perukirjaniteiden hakemistojen kopioista. Nämä hakemistot ja rekisterit vaihtelevat formaattinsa ja ajallisen kattavuutensa osalta, minkä lisäksi uusimpia hakemistoja voi niiden henkilörekisteriluonteen vuoksi käyttää vain henkilökunnan välityksellä. Kunkin toimipaikan hakemistoihin voi tutustua niiden tutkijasaleissa. Lähtötietoina tietyn henkilön perukirjan löytämiseksi tarvitaan henkilön nimen lisäksi yleensä kuolinaika ja –paikka.
Arkistojen Portista löydät puolestaan kunnittain järjestetyn listauksen Kansallisarkistossa säilytettävistä perukirjoista ja niitä säilyttävistä Kansallisarkiston toimipisteistä tai muista viranomaisista. Listauksen avulla pääset alkuun kaipaamasi perukirjan metsästyksessä.
Tavallisesti perukirjaa säilytetään henkilön viimeisen kotipaikkakunnan alioikeuden tai hovioikeuden arkistossa. Arkistojen luettelotietoihin voi tutustua Astia-verkkopalvelun kautta.
Lähes kaikki Kansallisarkistossa säilytettävät tuomiokuntien ja raastuvanoikeuksien perukirjat, jotka ovat vuotta 1919 vanhempia, on digitoitu. Kaupunginarkistoissa säilytettäviä perukirjoja ei ole Kansallisarkiston Astia-palvelussa. Myös ne kirkonarkistoissa olevat perukirjat, jotka eivät sisälly kirkonarkistojen digitoituihin asiakirjoihin, puuttuvat Astiasta. Alioikeuksien perukirjat on myös mikrofilmattu noin vuoteen 1860 saakka. Perukirjamikrofilmien tiedot ovat Astian lisäksi julkaisussa Luettelo yleisarkistojen mikrofilmien käyttökopioista (1982) ja erillisessä mikrofilmiluettelossa 609:11 Perukirjat. Tornionjokilaakson alueen perukirjojen tietoja sisältyy myös mikrofilmiluetteloon 607:7.
Mikäli etsittävä perukirja on säilynyt, sen täsmällisen sijaintipaikan tulisi selvitä diaarista. Toisinaan itse perukirjasidoksessa on myös perukirjojen luettelo. Varsinaisten perukirjasarjojen lisäksi perukirjoja on sarjassa Pöytäkirjat esimerkiksi lainhuudatuspöytäkirjojen liitteinä.
Jos leski meni uudestaan naimisiin, voi edesmenneen puolison perukirjan kaksoiskappaletta etsiä oikeusviranomaisen arkiston lisäksi lesken naimisiinmenoajan seurakunnan arkistosta. Joissain tapauksissa (erityisesti ortodoksisten seurakuntien arkistoissa) perukirjoilla ei ole omaa alasarjaansa vaan niitä säilytetään avioliittoasiakirjojen/kuulutus- ja vihkimisasiakirjojen joukossa.
Kaikkien seurakuntien arkistot löytyvät Astia-verkkopalvelun kautta. Suuri osa kirkonarkistojen aineistosta on digitoitu. Sata vuotta nuoremmat kirkolliset väestörekisteriaineistot ovat käyttörajoitettuja.
Jäljenteet Kansallisarkistossa säilytettävistä perukirjoista voi tilata esimerkiksi verkkopalvelu Astian avulla. Astian käyttäminen edellyttää rekisteröitymistä palvelun käyttäjäksi. Jäljenteistä peritään Kansallisarkiston hinnaston mukainen maksu.
Perukirjoja käsitellään myös lukuisissa sukututkimusoppaissa.