Tämä aineisto-opas käsittelee Suomessa toimineiden sotilasseurakuntien historiaa ja niistä säilyneitä arkistoja. Sotilasseurakunnat perustettiin huolehtimaan joukko-osastojen sotilaiden ja heidän perheidensä hengellisistä tarpeista, ja niitä oli sekä luterilaisia että ortodoksisia, etenkin autonomian ajalla. Arkistot sisältävät mm. rippi- ja historiakirjoja, muuttoluetteloita ja hallinnollisia asiakirjoja. Aineistot soveltuvat sotilassukujen ja joukko-osastojen henkilöstön tutkimukseen. Digitoidut väestörekisteriasiakirjat löytyvät Astiasta, mutta alle 100 vuotta vanhat tiedot ovat käyttörajoitettuja.
Sotilasseurakunnat olivat sotilasjoukko-osastojen jäseniä ja perheitä varten perustettuja seurakuntia. Ruotsin aikaisissa joukko-osastoissa toimi yleensä rykmentinsaarnaaja huolehtimassa sotilaiden sielunhoidosta. Ruotusotilaat kirjattiin yleensä heidän ruotunsa alueen seurakunnan kirjoihin. Pysyvästi tiettyyn paikkaan, esimerkiksi linnoitukseen, sijoitetuille sotilaille saatettiin rakentaa oma kirkko ja perustaa sotilasseurakunta. Tällainen on esimerkiksi vuonna 1749 Viaporin linnoituksen sotilaita ja lähisaarten siviilejä varten perustettu sotilasseurakunta.
Vuoden 1878 asevelvollisuuslakiin asti Suomen suuriruhtinaskunnan sotaväki koostui värvätyistä joukoista. Niillä oli omat luterilaiset sotilasseurakuntansa. Suurimman osan autonomian ajasta toimivat muun muassa Haminan kadettikoulun ja Suomen kaartin seurakunnat. Krimin sodan (1853–1856) aikana Suomen puolustamiseksi perustettiin ruotujakoisia tarkka-ampujapataljoonia. Niiden sielunhoitoa varten perustettiin sotilasseurakunnat. Ruotujakoiset joukot ja niiden sotilasseurakunnat lakkautettiin vuonna 1868. Krimin sodan aikana perustettiin myös virolais-lättiläinen sotilasseurakunta, joka oli tarkoitettu Suomeen sijoitetuille Venäjän armeijan luterilaisille sotilaille. Seurakunta toimi 1800-luvun loppuun asti.
Venäläiset joukko-osastot muodostivat valtaosan autonomian aikana Suomessa olleesta sotaväestä. Joukkojen koostumus ja määrä vaihteli. Keisarillinen asetus määräsi, että sotilaille oli tarjottava heidän oman uskonsa mukaista sielunhoitoa ja mahdollisuus sakramentteihin. Tästä johtuen venäläisillä joukko-osastoilla oli omat ortodoksiset sotilasseurakuntansa. Sotilasseurakuntien papit joutuivat usein kiertämään maata, koska heidän seurakuntaansa kuuluvaa sotaväkeä oli sijoitettuna eri puolille Suomea. Venäläiset joukko-osastot eivät kyenneet ottamaan mukaansa kaikkia asiakirjojaan poistuessaan Suomesta vuoden 1918 sisällissodan aikana. Suomeen jääneiden asiakirjojen joukkoon sisältyi myös ortodoksisten sotilasseurakuntien asiakirjoja.
Arkistolaitoksessa säilytettävien sotilasseurakuntien arkistoihin sisältyy luterilaisten ja ortodoksisten seurakuntien arkistoja. Sotilasseurakuntien arkistot sisältävät aineistoa pääasiassa 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta. Joidenkin Ruotsin vallan aikaisten sotilasseurakuntien arkistoissa on aineistoa 1700-luvun lopulta. Ortodoksiset sotilasseurakunnat olivat Suomeen autonomian aikana sijoitettujen venäläisten joukko-osastojen seurakuntia.
Sotilasseurakuntien arkistot sisältävät vastaavia asiakirjoja kuin tavallisten luterilaisten tai ortodoksisten seurakuntien arkistot. Ortodoksisten sotilasseurakuntien asiakirjat ovat venäjänkielisiä ja luterilaisten ruotsinkielisiä. Seurakuntien asiakirjoihin sisältyy rippikirjoja, luetteloita syntyneistä, vihitystä, kuolleista ja muuttaneista sekä hallinnollisia ja taloudellisia asiakirjoja. Arkistot voivat sisältää myös miehistö- ja rikosluetteloita.
Venäläisten sotilasseurakuntien arkistot ovat useimmiten pieniä ja sisältävät pääasiassa väestörekisteriasiakirjoja. Useimmiten metrikat sisältyvät ortodoksisten seurakuntien arkistoihin. Metrikoihin on luetteloitu syntyneet, vihityt ja kuolleet.
Sotilasseurakuntien arkistot voivat olla avuksi sukututkimuksessa esimerkiksi, kun tutkimuskohde on ollut sotilas. Sotilasseurakuntien kirkonkirjoja voi hyödyntää myös tutkittaessa joukko-osastojen miehistöä. Sotilasseurakuntiin kuului sotilaiden ohella siviilejä. He olivat useimmiten sotilaiden sukulaisia, mutta esimerkiksi Viaporin seurakuntaan kuuluivat myös lähisaarien siviilit.
Venäläisten sotilasseurakuntia tutkittaessa on mahdollista hyödyntää vastaavan joukko-osaston Suomessa säilyneitä asiakirjoja. Ne sisältyvät Venäläisten sotilasasiakirjojen (VeSA) -kokoelmaan. Venäläisiä sotilasseurakuntia varten rakennettujen sotilaskirkkojen omaisuudesta voi olla mainintoja Sotasaaliskeskusosaston arkistossa. Sen tehtävä oli inventoida itsenäistymisen yhteydessä Suomeen jäänyt venäläinen omaisuus. Vastaavasti suomalaisten joukko-osastojen asiakirjat ovat hyödyllisiä tutkittaessa niiden luterilaisia sotilasseurakuntia. Suomen Sukututkimusseuran Hiski-tietokantaan on tallennettu luterilaisten sotilasseurakuntien historiakirjojen tietoja.
Sotilasseurakuntien arkistoja säilytetään Kansallisarkiston eri toimipaikoissa. Kansallisarkiston Mikkelin toimipaikassa säilytetään kaikkien ortodoksisten sotilasseurakuntien arkistoja.
Sotilasseurakuntien arkistot on mikrofilmattu. Suuri osa luterilaisten ja ortodoksisten sotilasseurakuntien väestörekisteriasiakirjoista on digitoitu ja niitä voi tutkia Kansallisarkiston asiointipalvelu Astiassa. Alle 100 vuotta vanhoja digitoituja väestörekisteriasiakirjoja koskee laista johtuva käyttörajoitus.