Tämä aineisto-opas käsittelee Kansaneläkelaitoksen henkilökortteja (1939–1958) ja Maamme-kirjoja (1968–1973), jotka sisältävät yksityiskohtaisia väestötietoja. Henkilökortit perustuvat reikäkorttijärjestelmään ja sisältävät mm. ammatin ja perhesuhteet, kun taas Maamme-kirjoissa on perustiedot koko väestöstä. Aineisto soveltuu erityisesti henkilöhistorialliseen ja sosiaalihistorialliseen tutkimukseen. Henkilökortit ovat digitaalisesti käytettävissä asiakaspäätteillä, ja Maamme-kirjat ovat saatavilla alkuperäisinä tilaamalla, mutta molempia koskevat käyttörajoitukset.
Kansaneläkelaitos (Kela) on eduskunnan valvonnassa toimiva valtion laitos, jonka tarkoituksena on hoitaa suomalaisten perusturvaa eri tilanteissa. Kela aloitti toimintansa 16. joulukuuta vuonna 1937. Samana vuonna säädettiin kansaneläkelaki, ja se tuli voimaan vuonna 1939. Yleensä Euroopassa oli ollut tapana vakuuttaa vain palkkatyötä tekevät, mutta Suomessa vakuutus ulotettiin koko kansaan. Tuolloin eläke perustui säästövakuutukseen, eli kansaneläkevakuutusmaksut maksettiin henkilökohtaiselle tilille Kelaan. Kelaan kertyneet maksut korkoineen kasvattivat eläkkeen määrää. Aluksi Kela oli nimensä mukaisesti eläkelaitos, mutta Kelan toiminta on laajentunut ja monipuolistunut.
Vuonna 1942 myönnettiin ensimmäiset työkyvyttömyyseläkkeet ja vuonna 1949 vanhuuseläkkeet. Kansaneläkeuudistus toteutettiin vuonna 1956. Uudistuksen myötä eläke muuttui tuloharkinta- ja tasaeläkkeeksi. Samassa yhteydessä henkilökohtaiset tilit Kelassa lakkautettiin ja eläkemaksuja alettiin kerätä veroluonteisesti.
Vuonna 1963 kansalaiset saivat sosiaaliturvatunnuksen ja sairausvakuutuskortin. Enää ei tarvittu eläkehakemuksen liitteeksi virkatodistusta henkilöllisyyden todistamiseksi. Vuonna 1964 Kela sai hoidettavakseen sairausvakuutuksen kansaneläkevakuutuksen lisäksi. Kun Kelan asiakkaina olivat ennen olleet työkyvyttömät ja eläkeläiset, nyt asiakaskunnaksi saatettiin kaikki maassa asuvat. Samaan aikaan kuntoutuksen ja sairauksien ehkäisyyn luotiin uusia lähtökohtia sekä perusta varhaiskuntoutukselle. Maa jaettiin myös 204 sairausvakuutuspiiriin; yhteen piiriin kuului yksi tai useampia kuntia.
1960-luvun lopulla Kelan korvauksen piiriin myös lääkärinpalkkiot. Muutenkin etuuksia lisättiin ja alettiin esimerkiksi myöntää yleistä perhe-eläkettä ja lapsen hoitotukea sekä eläkkeensaajien asumistukea.
Kelan henkilökortit tarjoavat tietoa henkilöistä, jotka ovat vakuutettu Kelassa 1939–1957. Henkilökorteista selviävät esimerkiksi nimi, syntymäaika, ammatti, asuinkunta ja ne kunnat, joissa henkilö on asunut.
Laajan kansaneläkelain vuoksi Kelan oli lähes ensimmäisinä töinään järjestettävä noin kahden miljoonan vakuutetun vakuutusmaksujen keräys ja tilien kirjanpito. Tätä tarkoitusta varten tehtiin vuonna 1939 päätös koneettomasta pystykorttijärjestelmästä. Talvisodan kynnyksellä päädyttiin kuitenkin koneelliseen reikäkorttijärjestelmään.
Lokakuussa 1939 Kela päätyi tilaamaan ns. Hollerith-järjestelmään perustuvat reikäkorttikoneet, jotka saatiin Suomeen loppukesästä 1940. Kun tultiin 1950-luvulle, Kelan maksamien eläkkeiden määrä kasvoi, ja tämä merkitsi myös tietojenkäsittelytöiden lisääntymistä. Varsinkin vuonna 1957, kun eläkkeitä alettiin maksaa kuukausittain, lisätöitä tuli paljon. Reikäkorttien mekaanisesta syötöstä alkoi tulla pullonkaula, sillä se oli käsityötä. Koneet olivat myös hitaita ja kovassa käytössä kortit alkoivat käyristellä ja kupristella.
Tehokkuuden vuoksi Kelan oli luovuttava reikäkorttikoneista. Vuonna 1960 Kela saikin ensimmäisen tietokoneensa, IBM 650:n, ja siirtyi käyttämään tietokoneita eläkkeiden maksuun.
Maamme-kirjat ovat rekisteri, johon kaikki kansalaiset on merkitty. Tätä perusrekisteriä ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1964, jolloin kaikki väestörekisterinpitäjät lähettivät rekisterikortit alueensa ihmisistä sairausvakuutustoimistoihin. Järjestelmän alkuvaiheessa rekisteröinti tapahtui vakuutetun asioidessa ensimmäistä kertaa sairausvakuutustoimistossa. Tällöin asiakas myös tarkisti henkilötietonsa.
Vuoden 1967 tienoilla rekisteri alkoi olla kattava ja luotettava. Tämän jälkeen rekisteri aakkostettiin ja listattiin varmuuskopioiksi. Tätä koko kansan kattavaa listausta nimitetään Maamme-kirjaksi. Listausta jatkettiin vuoteen 1973 asti. Sosiaaliturvatunnuksista oli luovuttu jo vuonna 1971, jolloin henkilön yksilöiväksi tunnukseksi tuli henkilötunnus, jonka myönsi väestörekisterikeskus.
Maamme-kirjat kattavat perustiedot kaikista sosiaaliturvatunnusrekisteriin merkityistä vakuutetuista, eli niihin on merkitty kaikki suomalaiset. Maamme-kirjoista käyvät ilmi nimi, sosiaaliturvatunnus, syntymäkunta ja asuinkunta.
Kansallisarkistossa on paljon Kelan toiminnan tuloksena syntynyttä materiaalia. Keskeisiä aineistoja ovat Kelan henkilökortit vuosilta 1939–1958 ja Maamme-kirjat vuosilta 1968–1973, jotka molemmat sisältävät tietoja vakuutetuista kansalaisista. Kansaneläkelaitoksen henkilökortit ovat kokoelma pahvisia henkilökortteja, jotka sisältävät henkilötietoja. Maamme-kirjojen arkisto sisältää varmuuskopiot siitä aakkostetusta perusrekisteristä, joka tehtiin koko kansasta.
Kelan henkilökortit ovat monipuolinen lähde tutkimukseen. Koko kansa vakuutettiin Kelassa ja näin ollen Kelaan muodostui kortisto, joka tarjoaa runsaasti tietoa suomalaisista. Korteista voi selvittää henkilön ammatin ja asuinpaikat. Henkilökortit ovat siis oiva apuväline henkilöhistorialliseen tai sosiaalihistorialliseen tutkimukseen.
Maamme-kirjoja voi myös käyttää henkilöhistorialliseen tutkimukseen, mutta ne eivät tarjoa niin runsaasti tietoa kuin henkilökortit.
Henkilökorttien ja Maamme-kirjojen arkistoluetteloihin voi tutustua Kansallisarkiston Astia-palvelussa.
Kansaneläkelaitoksen henkilökortit on digitoitu ja ne ovat käytettävissä kaikissa Kansallisarkiston toimipaikoissa asiakaspäätteillä. Maamme-kirjat sitä vastoin ovat käytettävissä ainoastaan alkuperäisinä Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa. Molemmat ovat käyttörajoituksen alaisia aineistoja.
Kansaneläkelaitoksen henkilökorttien käyttäminen on melko yksinkertaista. Henkilökortit on jaettu yhteentoista ryhmään, jotka ovat:
Ba Vakuutusiässä olevien henkilöiden hakemistokortit (1939-1958)
Bb Alaikäisten henkilöiden hakemistokortit (1939-1958)
Bc Ennen vuotta 1884 syntyneiden henkilöiden hakemistokortit (1939-1958)
Bd Makuloidut hakemistokortit (1939-1958)
Be Vuosina 1939-1945 kuolleiden henkilöiden hakemistokortit
Bf Vuosina 1946-1949 kuolleiden henkilöiden hakemistokortit
Bg Vuosina 1952-1954 kuolleiden yli-ikäisten henkilöiden hakemistokortit
Bh Vuonna 1955 kuolleiden yli-ikäisten henkilöiden hakemistokortit
Bi Vuosina 1950-1958 kuolleiden henkilöiden hakemistokortit
Bj Vuonna 1956 kuolleiden yli-ikäisten henkilöiden hakemistokortit
Bk Vuosina 1957-1958 kuolleiden yli-ikäisten henkilöiden hakemistokortit.
Kortit ovat ryhmissä aakkosjärjestyksessä. Kortteja luettaessa on tarpeellista käyttää apuna kunta- ja ammattiluetteloita. Kunta- ja ammattiluettelot ovat liitteenä paperisessa arkistoluettelossa 584, joka on käytettävissä Kansallisarkistossa Helsingissä. Luetteloita voi etsiä myös netistä, katso esimerkiksi kuntaluettelo ja ammattiluettelo. Ilman luetteloita, joista numerotunnusten merkitykset selviävät, korttien tietojen avaaminen on mahdotonta.
Reikäkortin yläreunaan on merkitty kirjaimin henkilön nimi. Lisäksi kortin yläreunaan on merkitty asuinkunnan numero, joka selviää kuntaluettelosta. Yläreunaan on kirjaimin merkitty myös henkilön sukupuoli ja siviilisääty, esimerkiksi jos kortissa on NL, merkitsee se, että henkilö on nainen ja leski.
Tämän jälkeen korttiin on merkitty ammatti numerotunnuksella. Ammattiluettelosta selviää, että esimerkiksi numero 78 merkitsee apteekkaria, lääkäriä tai proviisoria. Niille henkilöille, joilla ei ole ollut omaa ammattia, on merkitty aviopuolison ryhmänumero ja 0. Ammatin jälkeen on merkitty syntymäkunta, niin ikään numerolla. Syntymäkunnan jälkeen on merkitty syntymäpäivä, syntymäkuukausi ja syntymävuoden kaksi viimeistä numeroa. Viimeisessä sarakkeessa on kortin numero.
Nämä kaikki vastaavat tiedot on kortissa myös rei’itetty. Lisäksi kortin reunassa on vielä muutama sarake. Reunassa oleviin sarakkeista sarakkeeseen numero 11 on merkitty numerokoodein ne kunnat, joissa henkilö on asunut. Sarakkeessa 12 ensimmäinen numero ilmoittaa, milloin henkilö on muuttanut kyseessä olevaan kuntaan. 13. sarakkeeseen on merkitty henkilön kuolinaika. Sarakkeen 12 jälkimmäisen numeron ja viimeisen sarakkeen merkitykset eivät ole tiedossa.
Maamme-kirjat eivät tarjoa niin paljon tietoa kuin henkilökortit. Ne ovat luetteloita, joissa on henkilöistä listattu aivan perustiedot. Nämä tiedot ovat nimi, sosiaaliturvatunnus, syntymäkunta, siviilisääty, asuinkunta, mahdollinen kuolinaika ja mahdollinen korjattu sosiaaliturvatunnus.
Kansaneläkelaitoksen Maamme-kirjojen arkiston luettelointitietoihin voi tutustua Astia-verkkopalvelussa. Astian avulla onnistuu myös Maamme-kirjojen tilaaminen Kansallisarkiston Helsingin Rauhankadun tutkijasaliin. Huomaathan, että aineisto on etäsäilytyksessä, minkä vuoksi asiakirjat saa käyttöönsä vasta tilausta seuraavana päivänä.