Tämä aineisto-opas käsittelee lestadiolaisuutta käsittelevää arkistoaineistoa. Laestadiana-kokoelma muodostaa keskeisimmän lestadiolaisuuden tutkimusaineiston 1800-luvulta. Kokoelmassa on tutkimuksen kannalta keskeistä kirjeenvaihtoa ja saarnoja, vaikka itse Laestadiuksen omia asiakirjoja on säilynyt vähän. Kokoelman lisäksi on Laestadiana-kirjasto, joka sisältää lestadiolaisuuteen liittyvää kirjallisuutta saarnakokoelmista tutkimuskirjallisuuteen Finnassa. Tutkijat voivat hyödyntää aineistoa tarkastelemalla herätysliikkeen historiaa, eri suuntausten kehitystä ja opillisia eroja sekä yksittäisten johtajien toimintaa.
Lestadiolaisuus on pohjoismaisista kirkollisista herätysliikkeistä suurin ja laajimmalle levinnyt. Se sai alkunsa 1840-luvulla Ruotsin Lapissa, missä Lars Levi Laestadius (1800–1861) toimi Kaaresuvannon kirkkoherrana. Lestadiolainen herätys levisi nopeasti Pohjois-Norjaan ja Pohjois-Suomeen. Laestadiuksen kuoltua liikkeen johtohahmona toimi ruotsalainen katekeetta ja maallikkosaarnaaja Juhani Raattamaa (1811–1899).
Herätysliikkeen kannatus laajentui Pohjanmaalle ja 1870-luvulta lähtien eteläisempään Suomeen ja Karjalaan, missä myös ortodoksiväestöä liittyi lestadiolaisuuteen. Suomalaisten siirtolaisten mukana lestadiolainen herätys levisi Pohjois-Amerikkaan 1860-luvulla.
Lestadiolaisessa herätysliikkeessä on ollut useita hajaannuksia lähinnä opillisten erimielisyyksien vuoksi Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja Pohjois-Amerikassa 1880-luvulta lähtien. Ristiriitoja on pyritty selvittämään sovintokokouksissa. 1900-luvun taitteessa tapahtui suuri hajaannus, jolloin lestadiolaisuus jakautui kolmeen ryhmään: vanhoillislestadiolaisuuteen, esikoislestadiolaisuuteen ja uusheräykseen.
1930-luvulla vanhoillislestadiolaisten keskuudessa syntyi opillisia ristiriitoja, joiden seurauksena pikkuesikoisuus eli rauhansanalaisuus erkani omaksi suuntauksekseen. Hajaannusten vuoksi lestadiolaisuus on maailmanlaajuisesti jakautunut pariinkymmeneen eri suuntaukseen, joista Suomessa toimii noin puolet ja joista osa on järjestäytynyt omiksi yhdistyksikseen.
Suomessa eri lestadiolaisuuden suuntaukset ovat pysyneet opillisista eroista huolimatta osana luterilaista kirkkoa. Suurin suuntauksista on vanhoillislestadiolaisuus, johon kuuluu noin 75 % Suomen kaikista lestadiolaisista ja jonka keskusorganisaationa toimii Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys.
Merkittävä lestadiolaisuuden tutkimuksen lähdeaineisto on Kansallisarkiston Oulun toimipaikassa sijaitseva Laestadiana-kokoelma. Kokoelma sisältää tietoja Suomen lestadiolaisuuden lisäksi myös muiden Pohjoismaiden sekä Pohjois-Amerikan lestadiolaisuudesta. Kokoelma sisältää liikkeen piiriin kuuluneiden henkilöiden arkistoja sekä eri suuntauksia edustaneiden lestadiolaisten yhdistysten arkistoja 1800-luvun puolestavälistä lähtien.
Laestadiana-kokoelma muodostuu arkistokokonaisuuksista, jotka on numeroitu juoksevasti alkaen Laestadiana 1:stä. Vuoden 2015 alussa kokoelmassa oli 53 eri kokonaisuutta (Laestadiana 1–53) ja kokoelman laajuus oli noin 50 hm. Kokoelmaan kuuluvat arkistot on järjestetty omiksi arkistoikseen ja niiden kuvailutiedot ovat selattavissa Astiassa.
Laestadiana-kokoelmassa on lestadiolaisen herätysliikkeeseen kuuluneiden henkilöiden ja liikkeessä toimineiden maallikkosaarnaajien ja pappien henkilöarkistoja 1840-luvulta lähtien. Henkilöarkistot sisältävät runsaasti kirjeenvaihtoa, jotka ovat tutkimuksen kannalta keskeinen lähdeaineisto. ”Vanhinten” eli liikkeen johtavien saarnamiesten kirjeet kulkivat jäljennöksinä kädestä käteen ja toimivat ohjenuorina paikallisille seurakuntalaisille.
Tärkeimpiä kirjeitä ja saarnoja koottiin myös kirjekokoelmiksi. Saarnamiesten ja pappien arkistoissa on lisäksi myös saarnoja, muita uskonnollisia puheita ja lestadiolaisissa hengellisissä lehdissä julkaistuja kirjoituksia.
Itse Lars Levi Laestadiuksen asiakirjoja Laestadiana-kokoelmassa on hyvin vähän. Kokoelmaan kuuluvissa henkilöarkistoissa on säilynyt muutamia hänen omakätisesti kirjoittamia saarnoja ja kirjeitä 1840–1850-luvuilta. Näissä arkistoissa on myös vanhoja, 1800-luvun lopulla käsinkirjoitettuja kopioita Laestadiuksen saarnoista ja kirjeistä.
Laestadiana-kokoelmassa on myös muutamien keskeisten lestadiolaisuuden tutkijoiden kuten Pekka Raittilan, Kullervo Hulkon, Väinö Havaksen ja Oskari Heikki Jussilan arkistot. Nämä arkistot sisältävät mm. tutkimuksessa käytettyjä lähde-, henkilötieto- ja muistitietoaineistoja kuten haastatteluita.
Kokoelma sisältää myös jonkin verran herätysliikkeen eri suuntauksia edustaneiden yhdistysten ja rauhanyhdistysten arkistoja. Esimerkkinä voi mainita Laestadiolaisten Lähetysyhdistysten Keskusliitto ry:n arkiston vuosilta 1883–1985 ja Lähetysyhdistys Rauhan Sana ry:n arkiston vuosilta 1953–2006.
Herätysliikkeeseen kuuluneiden ja liikkeessä toimineiden henkilöiden arkistoja säilytetään Kansallisarkiston eri toimipaikoissa. Asiakirjoja voi hakea Astian perushaulla käyttämällä hakusanana henkilön tai yhdistyksen nimeä – muista katkaista hakusanoja *-merkillä eri taivutusmuodot huomioiden.
Suurin osa lestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluvista yhdistyksistä säilyttää itse omia asiakirjojansa. Esimerkiksi Esikoislestadiolaiset ry:n arkistoaineistoa säilytetään yhdistyksen toimitiloissa Lahdessa ja Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen arkistoa säilytetään Oulussa.
Evankelis-luterilaisen kirkon arkistoissa on myös runsaasti lestadiolaisuuteen liittyviä asiakirjoja. Tuomiokapitulien ja seurakuntien arkistojen vanhimpia osia säilytetään Kansallisarkistossa.
Kansallisarkiston Oulun toimipaikassa on erityinen lestadiolaiseen herätysliikkeeseen liittyvä Laestadiana-kirjasto. Se on syntynyt, kun Laestadiana-kokoelmasta on erotettu arkistojen yhteydessä olleet painotuotteet ja kirjat omaksi kirjakokoelmakseen.
Laestadiana-kirjastossa on hyvin monipuolista lestadiolaisuutta koskevaa kirjallisuutta:
Laestadiana-kirjastoon kuuluva kirjallisuus on selattavissa Finna-tiedonhakupalvelussa, jossa haun voi rajata Kansallisarkiston Oulun toimipaikan kokoemiin kohdasta organisaatio.
Suomen vanhoillislestadiolaisuuden vuosikokouspöytäkirjat ovat luettavissa painettuina vuodesta 1906 lähtien.
Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa on tehty useita opinnäytetöitä koskien lestadiolaisuutta ja sen keskeisiä vaikuttajia. Tarkempia tietoja on löydettävissä Helka-kirjastotietokannasta. Opinnäytteitä on tehty myös muissa yliopistoissa.