Suomesta on vuosisatojen saatossa lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, eniten kuitenkin Pohjois-Amerikkaan, Ruotsiin ja Venäjälle. Tämä teemaympäristö esittelee näille alueille kohdistunutta suomalaissiirtolaisuutta ja sen tutkimiseen käytettäviä, Kansallisarkistossa ja muualla säilytettäviä lähdeaineistoja. Pääpaino on henkilöhistoriallisten lähteiden esittelyssä. Pohjois-Amerikkaan suuntautuvasta siirtolaisuudesta kertovan kappaleen kohdalla on esitelty yleisiä siirtolaisuuteen liittyviä lähdeaineistoja, joista voi olla hyötyä myös muualle kohdistunutta siirtolaisuutta tutkittaessa. Muita alueita käsittelevissä kappaleissa on mainittu ainoastaan erityisesti niitä koskevia lähdeaineistoja.
Jo 1600-luvun alkupuoliskolla suomalaisia lähti siirtolaisiksi Pohjois-Amerikkaan, ruotsalaisten kauppa-asemien läheisyyteen niin kutsuttuun Uuteen Ruotsiin Delawarejoen alajuoksulle. Varsinainen suuri amerikansiirtolaisuus alkoi kuitenkin vasta 1800-luvun puolivälin paikkeilla. Merkittävintä siirtolaisuus oli 1870-luvulta 1920-luvun lopulle.
Voimakkaan siirtolaisuuden alueeksi voidaan karkeasti määritellä koko Pohjanlahden rannikko Porin maalaiskunnasta Liminkaan saakka. Sisämaassa Siirtolais-Suomi ulottuu Saarijärven, Viitasaaren ja Kiuruveden tienoille. Vuosina 1870–1914 yli puolet siirtolaisista oli kotoisin Vaasan läänin alueelta. Tämän varsinaisen Siirtolais-Suomen ulkopuolella oli kuitenkin alueita, joissa siirtolaisuus oli myös voimakasta. Tornionjokilaakso ja Koillismaa menettivät paljon asukkaita siirtolaisiksi. 1920-luvulta eteenpäin etelä- ja itäsuomalaisten määrä siirtolaisten joukossa kasvoi.
Suuren amerikansiirtolaisuuden aikana matka suomalaiselta kotikylältä pohjoisamerikkalaiseen satamakaupunkiin kesti noin kaksi viikkoa. 1870- ja 1880-luvuilla matka kulki useimmiten Vaasasta tai muusta Pohjanlahdella sijaitsevasta satamasta rannikkolaivalla Tukholmaan, josta jatkettiin junalla tai laivalla Göteborgiin. Göteborgista matkustettiin junalla tai laivalla Englannin Hulliin ja sieltä junalla Liverpooliin. Varsinainen valtamerimatka alkoi Liverpoolista. Suomalaisten tärkeimmät maihinnousupaikat olivat Yhdysvalloissa New Yorkin edustalla sijaitseva Ellis Island sekä Boston, Kanadassa Quebec. Muita suomalaisten käyttämiä maihinnousupaikkoja olivat Portland (Maine) ja Philadelphia (Pa).
1880-luvulta eteenpäin yleistyi matkustaminen Hangon kautta Tukholmaan. Vuonna 1891 Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö aloitti säännölliset siirtolaiskuljetukset suoraan Hangosta Hulliin.
Osa siirtolaista lähti matkalle Saksan tai Tanskan kautta. Saksalaisyhtiöt kuljettivat siirtolaisia Tukholmasta ja myös suoraan Hangosta Kööpenhaminan tai Lyypekkiin laivalla ja näistä junalla Bremerhaveniin, jossa siirryttiin valtamerilaivaan.
Yleisimpien reittien lisäksi siirtolaiset saattoivat käyttää hyvinkin vaihtelevia reittejä, esimerkiksi talvisaikaan saatettiin kulkea Hyvinkään kautta Pietariin ja sieltä Libaun sataman kautta eteenpäin.
Amerikansiirtolaisten tutkimukseen on käytettävissä runsaasti erilaisia lähteitä. Tutkimuksen voi aloittaa selvittämällä kirkonkirjoista tai henkikirjoista ajan, jolloin siirtolaiseksi on lähdetty. Tämän avulla voi etsiä kronologisessa järjestyksessä olevista passiluetteloista tietoja siirtolaiselle myönnetystä passista. Ulkomaanpassia tuli hakea vuoteen 1960 saakka lääninhallitukselta. Vuoden 1862 passiasetuksen nojalla passin saattoi myöntää myös tiettyjen kaupunkien maistraatit, Ahvenanmaan kruununvouti sekä Lapin kihlakunnan kruununpalvelijat. Yleensä hakemus tehtiin kotiläänin lääninhallitukselle, mutta passiasetuksen mukaan sitä voitiin hakea äkillisen tarpeen sattuessa myös sen paikkakunnan lääninhallitukselta, missä henkilö tilapäisesti oleskeli. Passiasetuksen mukaan henkilön tuli matkustaa 60 päivän sisällä passin myöntämisestä, tai passi ei enää ollut voimassa.
Lähes kaikki lääninhallitusten arkistot sekä muutamien kaupunkien maistraattien arkistot sisältävät passiluetteloita. Lääninhallitusten arkistoihin sisältyy vaihtelevasti myös passia haettaessa tarvittuja esteettömyystodistuksia. Esteettömyystodistuksista käy yleensä ilmi matkan kohde ja suunniteltu kestoaika sekä matkustajan henkilötietoja. Vaasan lääninhallituksen lääninkanslian I arkistoon sisältyvät esteettömyystodistukset vuosilta 1911–1938 ovat aakkostettu passinhakijan nimen mukaan, joten näistä tiettyä henkilöä voidaan hakea nimen perusteella. Arkistoa säilytetään Kansallisarkiston Vaasan toimipaikassa.
Suomen Merimieslähetysseuran arkistoa säilytetään Kansallisarkisto Helsingissä. Arkisto sisältää muun muassa kirjeitä ja tiliasiakirjoja Yhdysvalloissa sijainneista lähetysasemista. Arkistoa koskee käyttörajoitus.
Helsingissä säilytetään myös Tilastollisen päätoimiston (myöh. Tilastokeskus) arkistoa, johon sisältyvä siirtolaisuustilasto sisältää tietoja siirtolaiseksi lähteneistä ja Suomeen palanneista henkilöistä.
Kansallisarkistossa - ja muuallakin - säilytettäviin yksityisarkistoihin voi sisältyä kirjekokoelmia, jotka kertovat siirtolaisten elämästä uudessa kotimaassa. Yksityisarkistoihin sisältyvät valokuvat tuovat oman lisänsä siirtolaisten elämän tutkimiseen.
Turussa ja Seinäjoella toimivalla Siirtolaisinstituutilla on hyvin paljon siirtolaisuutta käsittelevää materiaalia. Merkittävin Siirtolaisinstituutin tarjoama verkkolähde on siirtolaisrekisteri, joka sisältää tietoja muun muassa Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön matkustajaluetteloista, ulkomailla kuolleista suomalaisista sekä edellä mainituista lääninhallitusten ja maistraattien passiluetteloista. Perustietojen etsiminen palvelusta on maksutonta, mutta kattavampien tietojen tutkimisesta peritään maksu.
Siirtolaisinstituutilla on myös muun muassa kirje- ja postikorttikokoelma, Internetissä selattavissa oleva valokuvakokoelma, mikrofilmikokoelmia sekä audiovisuaalista aineistoa. Siirtolaisinstituutin kirjekokoelmaan sisältyy Etelä-Pohjalaisen Osakunnan keräämiä amerikankirjeitä. Mikrofilmikopioita näistä kirjeistä säilytetään Kansallisarkiston Vaasan toimipaikassa. Kirjeiden tutkimisen apuvälineenä on kirjeitä koskeva arkistoluettelo, mutta kaikkia filmeillä olevia kirjeitä ei ole luetteloitu. Aineistossa on käyttörajoitus.
Suomen Sukututkimusseuran kotisivujen siirtolaisuusosiossa on esitelty huomattava määrä käyttökelpoisia siirtolaisuuden tutkimista mahdollistavia lähdeaineistoja. Suomen Sukututkimusseuran hallussa on myös jonkin verran siirtolaisuutta koskevaa aineistoa.
Åbo Akademin kirjastossa säilytetään Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön alkuperäisiä matkustajaluetteloita. Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella säilytetään mikrofilmejä näistä luetteloista. Laitoksella on paljon muitakin siirtolaisuudesta kertovia mikrofilmejä, kuten erään amerikansuomalaisen seurakunnan kirkonkirjojafilmejä. Luetteloa mikrofilmeistä voi tutkia laitoksen kotisivujen kautta. Myös Åbo Akademin kirjastossa on kirkonkirjamikrofilmejä. Åbo Akademin kokoelmat sisältävät amerikansuomenruotsalaisten seurakuntien ja yhdistysten asiakirjoja.
Ellis Island –tietokannasta voi etsiä nimen ja syntymäajan avulla Ellis Islandin kautta Yhdysvaltoihin menneitä siirtolaisia.
Myös muihin maihin saapuneista siirtolaisista voi löytyä vastaavia tietokantoja. Esimerkiksi Brasilian kansallisarkiston (portugalinkielisestä) siirtolaistietokannasta Entrada de estrangeiros no Brasil - Porto do Rio de Janeiro voi etsiä Brasiliaan Rio de Janeiron sataman kautta saapuneita siirtolaisia. Siirtolaisuus Suomesta Brasiliaan on ollut Pohjois-Amerikkaan verrattuna hyvin vähäistä. Suomalaiset siirtolaiset ja heidän jälkeläisensä ovat asettuneet pääosin Rio de Janeiron ja São Paulon osavaltioihin.
Yhdysvalloissa on useita arkistoja, joista siirtolaisuudesta kiinnostunut voi löytää aineistoa tutkimuksiinsa. Esimerkiksi entinen Suomi College, nykyinen Finlandia University säilyttää Yhdysvaltain vanhinta suomalaisia koskevaa arkistoa, Finnish-American Historical Archives -arkistoa. Arkisto sisältää muun muassa seurakuntien, raittiusseurojen ja yksityishenkilöiden asiakirjoja.
Kautta aikain suomalaisia on siirtynyt asumaan Pohjanlahden toiselle puolelle. Suomen ollessa osa Ruotsin valtakuntaa siirtyminen alueelta toiselle oli ajoittain hyvinkin vilkasta. Esimerkiksi 1500-luvulta alkaen lukuisia niin kutsuttuja kaskisavolaisia siirtyi Keski-Ruotsin asumattomiin havumetsiin. Suuren Pohjan sodan aikana sekä säätyläisiä, kaupunkiporvareita että rahvasta lähti sotaa pakoon emämaan puolelle. 1700-luvulla rahvaan muuttoliike Pohjanlahden länsipuolelle oli vilkasta, mutta 1800-luvun lopulle tultaessa muuttoliikettä ei juuri ollut lukuun ottamatta 1860-luvulta vuosisadan vaihteeseen jatkunutta pohjalaisten siirtolaisuutta Keski-Norrlannin sahoille.
1900-luvun alun epävakaista oloista lähti jonkin verran pakolaisia Ruotsiin. 1930-luvulla Pohjanmaan rannikon pieniltä maatiloilla ei riittänyt työtä kaikille tilan jälkeläisille, joten Keski-Ruotsin maaseutu houkutteli jonkin verran lähtijöitä. Talvi-, jatko- ja Lapin sodan aikana suomalaisia evakkoja ja sotalapsia joutui lähtemään naapurimaahan sotaa pakoon.
Toisen maailmansodan jälkeen suomalainen siirtolaisuus on voimakkaimmin kohdistunut Ruotsiin. Vuosina 1945–1999 yli 530 000 suomalaista on lähtenyt siirtolaiseksi Ruotsiin. Voimakkainta siirtolaisuus oli 1960- ja 1970-luvuilla. Esimerkiksi vuosien 1969 ja 1970 ruotsinsiirtolaisuuden vuoksi Suomen väkiluku pieneni, sillä luonnollinen väestönlisäys ei riittänyt korvaamaan muuttotappiota.
Suomalaisväestö keskittyi Ruotsissa lähinnä Tukholman ja Göteborgin talousalueille. Lukumääräisesti eniten suomalaisia siirtyi Tukholman, Göteborgin, Södertäljen, Eskilstunan, Västeråsin, Botkyrkan ja Boråsin kuntien alueille.
Vuoden 1945 jälkeen Ruotsiin muuttaneista suomalaisista voidaan arvioida noin 50 prosentin palanneen takaisin Suomeen. Aluksi paluumuuttajat palasivat kotiseudulleen, mutta 1990-luvulta lähtien paluumuuttajat muuttivat usein työn perässä Etelä-Suomeen ja kasvukeskuksiin.
Ruotsinsuomalaisten kulttuuria ja elämää voi tutkia Ruotsinsuomalaisten arkiston asiakirjojen avulla. Osa aineistosta talletettu Ruotsin valtionarkistoon, nykyisin alkuperäisaineistoa talletetaan Eskilstunan kaupunginarkistoon.
Venäjälle muuttamisen syyt ovat vaihdelleet eri aikakausina, mutta yleisesti ottaen tärkeimmät syyt ovat Venäjän harva asutus maamme rajaseudulla ja muualla luoteisosissa, Pietarin asema pääkaupunkina ja metropolina sekä Venäjän koulutetun työvoiman ja erikoisosaamisen tarve.
Inkerinmaalle siirtyi suomalaisia 1600-luvulla, kun alue kuului Ruotsin valtakuntaan ja tämän seurauksena syntyi Inkerinsuomalaisia seurakuntia.
Pietari houkutteli perustamisestaan lähtien suomalaista työvoimaa Venäjälle. Erityisesti autonomian aikana työvoiman siirtyminen Venäjälle oli huomattavaa. Jo 1840-luvulla pietarinsuomalaisia oli niin paljon, että väkimäärältään vain Helsingissä ja Turussa asui enemmän suomalaisia kuin Pietarissa. Suomalaiset toimivat useissa eri ammateissa, kuten palvelijoina, käsityöläisinä, sairaanhoitajina, maanmittareina ja insinööreinä. Merkittävintä suomalaisten työpanos Venäjällä oli toimiminen upseerin uralla. Suomalaisia upseereita oli Venäjällä useita tuhansia.
Suomalaisia on siirtynyt Venäjälle, muun muassa Muurmannin, Amurinmaan ja Siperian alueille sekä vapaaehtoisina että pakotettuina uudisasukkaina. Venäjän alueelle lähteminen on usein ollut lähinnä muuttamista valtion rajojen sisäpuolella tai rajan tuntumassa, ei niinkään varsinaista siirtolaisuutta.
Neuvostoliittoon siirtyi arviolta 25 000–30 000 suomalaista vuosina 1917–1939, erityisesti laman aikana. Suuri osa ylitti rajan laittomasti. Myös amerikansuomalaisia siirtyi 1920–30-luvuilla tuhansittain Neuvosto-Karjalaan. Laittomasti ja ilman passia rajan yli siirtyneistä voi olla vaikea löytää tietoja viranomaisarkistoista. Etsivän Keskuspoliisin – Valtiollisen poliisin arkiston aineistot, muun muassa henkilökortistot, voivat kuitenkin sisältää tietoja rajan yli loikanneista henkilöistä.
Kansallisarkiston viisivuotinen tutkimushanke Suomalaiset Venäjällä 1917–1964 (2020-25) tulee projektin edetessä julkaisemaan lisätietoja Suomesta Neuvostoliittoon muuttaneista suomalaisista ja heidän kohtaloistaan.
The Missing in Karelia – excel-muotoinen henkilöhakemisto on koottu samannimisen tutkimusprojektin kuluessa kolmen yliopistotutkijan (Markku Kangaspuro, Aleksanteri-instituutti, University of Helsinki, Finland; Irina Takala, Petrozavodsk State University, Russia; Varpu Lindström, York University, Toronto, Canada) toimesta.
Projektin tarkoituksena oli tutkia niiden suomalaistaustaisten USA:n ja Kanadan siirtolaisten elämää, jotka muuttivat sosialistiseen Karjalaan 1920- ja 1930-luvuilla. Tavoitteena oli ymmärtää tutkimuksen keinoin niitä tekijöitä, jotka tuottivat vapaaehtoisen massiivisen vaellusliikkeen nimeltä Karjala-kuume. Alkuperäisestä 4 000 henkilöä koskevasta hakemistosta on toistaiseksi tavoittamattomissa vielä noin 2 000 tietueen kokonaisuus, jonka jäljittämistä jatketaan. Koko tietokantamuotoinen hakemisto on mahdollista palauttaa käyttöön kun sen kaikki tietueet on saatu Kansallisarkistoon.
Voit ladata Excel-tiedoston, jolla hakemistoa voi muokata omalla koneella hakukelpoisemmaksi.
Suomalaisia muutti siirtolaisina Norjaan 1700-l. lähtien ja vilkkainta muuttoliike oli 1800-l. jälkipuoliskolla. Suomalaisia muutti Pohjois-Norjaan Länsi-Ruijaan mm. Tornionjokilaaksosta sesonkikalastajiksi ja maanviljelijöiksi. 1840-luvulta lähtien muutti Oulun, Kuusamon, Kemin, Tornion, Kemijärven, Kittilän ja Sodankylän seuduilta väestöä Itä-Ruijaan. Muuton syinä olivat mm. katovuodet ja Suomen väestönkasvu. Pohjois-Norjasta suomalaisia muutti myös siirtolaisina Amerikkaan.
Tornion- ja Kemijokilaaksosta muuttaneista suomalaisista käytettiin 1600-1700-l. vanhaa kveeni -nimitystä. 1800-luvulla nimitystä alettiin käyttää yleisesti Norjaan Jäämeren rannikolle muuttaneista suomalaissiirtolaisista.
Kansallisarkiston Oulun toimipaikassa on mikrofilmeillä mm. Pohjois-Norjan kirkonkirjoja, väestönlaskenta-asiakirjoja, henkikirjoja, perukirjoja, tuomiokirjoja sekä siirtolaisia koskevia asiakirjoja 1700 - 1800-luvulta.