Tilastollinen päätoimisto (vuodesta 1971 Tilastokeskus) muodostettiin keisarillisella julistuksella marraskuussa 1884 vastaamaan valtion virallisesta tilastotoiminnasta. Sen tehtävänä oli mm. laatia vuotuisia väestötilastoja sekä tilastollisia selvityksiä maan hallinnosta ja taloudesta. Loppuvuoteen 1911 saakka kuvernöörien vuosikertomusten pohjalta oli laadittava tilastollinen yhteenveto koko maasta joka viides vuosi.
Vuoden 1884 julistus kumottiin kesäkuussa 1928, jolloin annettiin laki ja asetus tilastollisesta päätoimistosta. Virastosta tuli valtioneuvoston kanslian alainen. Päätoimisto jakautui yleiseen osastoon ja taloustilastolliseen osastoon.
Lain mukaan tilastollisen päätoimiston tehtävänä oli valmistaa ja julkaista virallisen tilaston sarjat, mikäli ne eivät olleet muiden viranomaisten vastuulla (esim. teollisuus-, rautatie- ja oppikoulutilastot). Viraston tuli myös julkaista vuosikirja, joka sisälsi tilastollisia katsauksia esimerkiksi maan väestösuhteista sekä taloudellisista ja sivistyksellisistä oloista. Tilastollisena keskusvirastona sen tuli valvoa ja ohjata muiden virastojen tilastointia, antaa viranomaisille lausuntoja tilastoalaa koskeneista menetelmistä ja suunnitelmista sekä pitää huolta virallisen tilaston kehittämisestä.
Oikeustilastollinen osasto perustettiin joulukuussa 1939 annetulla asetuksella. Vuonna 1954 annetun asetuksen myötä virasto siirtyi valtiovarainministeriön alaisuuteen ja jakautui viiteen osastoon.
Keskitetylle tilastoinnille Suomessa luotiin pohja jo 1700-luvun puolivälissä, jolloin perustettiin Ruotsin taulustolaitos ja kerättiin ensimmäinen väestötilasto.
Vuodesta 1809 lähtien tilastoista vastasi Suomen tabellilaitos. Keisarillisella kirjeellä perustettiin vuonna 1865 väliaikainen tilastollinen toimisto, joka vakinaistettiin keisarillisella asetuksella vuonna 1870 tilastolliseksi virastoksi. Virasto jaettiin kahteen osastoon: tilastolliseen keskuskomissioon eli neuvottelevaan osastoon ja tilastollinen toimistoon eli toimeenpanevaan osastoon. Muutoksia tilastoinnin järjestämisessä tapahtui vielä heinäkuussa 1875 annetulla johtosäännöllä. Tälle pohjalle luotiin Tilastollinen päätoimisto. Tilastokeskus katsoo historiansa alkavan vuodesta 1865 väliaikaisen tilastollisen toimiston perustamisesta.
Perusteellisen katsauksen tilastoinnin ja tilastoviraston historiaan Suomessa antaa esimerkiksi Georg Lutherin teos Suomen tilastotoimen historia vuoteen 1970.
Kansallisarkistossa on aineistoa Tilastollisen päätoimiston ja sen edeltäjien tuottamaa tilastoaineistoa vuodesta 1865 lähtien. Tilastollisen päätoimiston aineistoa säilytetään myös Tilastoarkistossa.
Arkiston aineisto koostuu tilastojen laatimiseen liittyneiden välivaiheiden aikana syntyneestä materiaalista sekä alkuaineistosta, kuten kyselykaavakkeista ja henkilökorteista sekä erilaisista luetteloista. Mielenkiintoiset aineistot muodostavat erityisesti siirtolaisuustilasto ja kaupunkien väestönlaskenta-asiakirjat.
Tilastollisen päätoimiston Kansallisarkistossa säilytettävien tilastojen aineistoja voi hyödyntää monenlaisessa tutkimuksessa. Arkistoa voi käyttää erilaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden sekä yhteiskunta- ja elinkeinorakenteen tutkimuksessa. Sen avulla voi tutkia esimerkiksi käsityöläisammatteja ja pienteollisuutta, elinolosuhteita ja väestön rakennetta, kaupunkien asuntotilannetta tai rakennuskantaa sekä moottoriajoneuvokantaa. Erityisesti siirtolaisuustilaston avulla voi tehdä myös henkilöhistoriallista tutkimusta tai siirtolaisuuteen liittyvää laajempaa tarkastelua.
Tilastollisen päätoimiston arkistoa säilytetään Kansallisarkiston Mikkelin ja Helsingin toimipaikoissa.
Asiakirjoja voi etsiä Astia-verkkopalvelun aineistohausta hakusanoilla tilastollinen päätoimisto. Erityistilastoja löytää samaisesta aineistohausta esimerkiksi hakusanoilla tilastolli* päätoimisto* invalidi* tai tilastolli* päästoimisto* käsityö*. Tilastollisen päätoimiston koko arkistoaineistoa pääset selailemaan hakemalla Astian aineistohaussa hakusanoilla tilastollinen päätoimisto, jolloin löydät tilastollisen päätoimiston toimijakortin. Toimijakortille on listattu kaikki tilastollisen päätoimiston tuottamat arkistoaineistot. Aineiston hakuun voi Astian lisäksi käyttää myös arkistoluetteloa 552.
Invaliditutkimuksen arkisto sisältää aineistoa työväen sairaus-, tapaturma- ja vanhuusvakuutuksen kehittämiseen liittyvästä koetiedustelusta vuodelta 1903. Se koostuu kyselykaavakkeista, joissa on tiedusteltu esimerkiksi henkilötietoja, tuloja ja maksettuja veroja sekä perhetietoja. Kaavakkeessa on kysytty myös mahdollista tapaturman aiheuttamaa työkyvyttömyyttä. Aineisto on järjestetty paikkakunnittain. Täytettyjä kyselykaavakkeita on noin 13 000, mutta osa on täytetty vajavaisesti. Lisätietoja tutkimuksesta ja sen tuloksista saa Edvard Gyllingin kokoamasta selonteosta Väestö-, Invaliditeetti- ja tulosuhteet Tuusulan, Humppilan, Kymin, Räisälän ja Vihannin kunnissa v. 1903. Invaliditeettivakuutuskomitean julkaisu II.
Väestönlaskentojen arkisto sisältää monipuolista aineistoa vuosilta 1870–1930, kuten henkilökortteja ja -lippuja, huonekunta- ja laskukirjelistoja sekä huoneisto- ja kiinteistökortteja. Eri vuosikymmeninä aineistoa on saatettu kerätä erilaisin kaavakkein. Tietoja on kysytty yksittäisistä henkilöistä tai huoneistoittain. Asunnoista on tiedusteltu mm. kokoa, rakennusainetta ja lämmitystä. Laskenta-aineisto kerättiin alueittain ja myös aineisto on järjestetty ensin kaupungeittain, niiden sisällä vuosittain ja lopulta kaupunginosittain, laskupiireittäin tai kiinteistön perusteella (esim. saaret ja huvilat). Eniten materiaalia on Helsingistä eli kymmenen vuoden välein (ei vuodelta 1910). Joistakin kaupungeista aineistoa on vain vuodelta 1930, jossa on koko arkiston painopiste.
Väestötilastot ovat vanhimpia tilastoja ja ensimmäinen kerättiin vuonna 1749. Lopullisia tilastoja väestönlaskennoista on vuodesta 1750 julkaistu Suomen virallisen tilaston sarjassa VI sekä sarjassa Tilastollisia tiedonantoja.
Käsityö- ja pienteollisuustilaston arkisto koostuu kortistoista vuosilta 1913, 1923 ja 1934. Kortistojen avulla on kartoitettu esim. yritystoimintaa ja palkatun henkilökunnan määrää. Vuoden 1913 aineisto on järjestetty ammateittain (esim. nahkurit, tervanpolttajat, leipurit). Vuosi 1923 on puolestaan järjestetty ammateittain ja ammatin sisällä lääneittäin siten, että kaupungit ja maaseutu on erotettu toisistaan. Vuosi 1934 on järjestetty lääneittäin, läänin sisällä kihlakunnittain ja kaupunkien mukaan sekä niiden sisällä ammateittain. Lopullisia tilastoja löytyy esimerkiksi julkaisusta Suomen virallinen tilasto XVIII B Käsityötilasto.
Siirtolaisuustilaston arkisto koostuu neljänlaisesta aineistosta, jotka tosin on saatettu sijoittaa koteloihin siten, että erityyppistä aineistoa on samalta vuodelta samassa kotelossa. Astia-verkkopalvelusta saat tiedot oikean kotelon tilaamiseksi.
Yhden kokonaisuuden muodostavat seurakunnissa laaditut ilmoitukset vieraisiin maihin muuttaneista vuosilta 1889–1913. Aineisto on jaettu ennen vuotta 1900 kolmen hiippakunnan mukaan (Turku, Porvoo ja Kuopio). Vuodesta 1900 alkaen Savonlinnan hiippakunta muodostaa oman kokonaisuutensa. Aineisto on seurakunnittain aakkosjärjestykseen. Osa ilmoituksista sisältää tietoja useasta seurakunnasta. Nämä on järjestetty rovastikunnittain. Alaryhmä Muut seurakunnat sisältää kreikkalaiskatolisten, metodisti- ja baptistiseurakuntien ilmoitukset. Kreikkalaiskatolisten seurakuntien ilmoituskaavakkeet ovat venäjänkielisiä.
Toisen kokonaisuuden muodostavat Suomen Pietarissa olleen passiviraston vuosittaiset luettelot. Ne sisältävät tietoja suomalaisista, joille annettiin oleskelupassi Venäjällä työskentelyä varten. Aineistoa on vuosilta 1889–1915. Astia-verkkopalvelun aineistohausta aineistot löytyvät hakusanoilla Venäjälle muuttaneet. Henkilötietojen lisäksi on kirjattu ylös esimerkiksi ammatti, elinkeino tai sääty, kotipaikka, maine ja olinpaikka keisarikunnassa.
Kolmas kokonaisuus perustuu lääninhallitusten passiluetteloihin. Ne ovat lääninhallituksissa vuosittain laadittuja luetteloita henkilöistä, joille myönnettiin siirtolaispassi. Ryhmässä on myös kaupunkien maistraattien passiluetteloita joiltakin vuosilta vuosisadan vaihteesta. Passiluetteloissa saattaa henkilötietojen lisäksi olla tieto maasta lähdön syystä, passin voimassaolovuodet ja merkintä sotapalveluksesta vapautuksesta.
Neljännessä kokonaisuudessa ovat kihlakuntien henkikirjoittajien laatimat ilmoitukset Euroopan ulkopuolisista maista Suomeen palanneista henkilöistä. Ilmoitukset alkavat vuodesta 1894, ja ne on järjestetty lääneittäin.
Luettelot ja listat eivät välttämättä ole yhteismitallisesti täytettyjä ja joiltakin osin niiden sisältämiin tietoihin on syytä suhtautua varauksella. Passin myöntäminen ei tarkoittanut sitä, että henkilö lopulta myös lähti. Toisaalta paluuluetteloissa ei välttämättä ole merkintää kaikista palanneista. Osin ne saattavat olla vain nimilistoja. Yksittäisen henkilön etsiminen on hankalaa, koska luettelot eivät ole aakkosellisessa järjestyksessä. Lähtökohtana on siis pidettävä vuotta, jolloin henkilö on lähtenyt tai palannut. Henkilön lähtö- ja paluupaikkakunnan tunteminen voi myös auttaa etsinnässä.
Lopullisia tilastoja löytyy julkaisusta Suomen virallinen tilasto. 28 Siirtolaisuustilasto vuodelta 1972.
Moottoriajoneuvotilasto -arkisto 1926–1927 sisältää tietoa rekisteröidyistä ja rekisteristä poistetuista moottoriajoneuvoista, pois lukien puolustusvoimien ajoneuvot. Aineistossa on tietoja esimerkiksi ajoneuvon merkistä ja hevosvoimista. Artikkeleita aiheesta löytyy esimerkiksi Tilastokatsauksista vuosilta 1926–1939.
Luettelot sokeista -arkisto 1865–1875 sisältää nimensä mukaisesti luetteloita sokeista eri vuosilta. Luetteloissa on nimen lisäksi selvitetty muutamia muitakin tietoja, kuten näkövamman aste ja minkä ikäisenä henkilön näkökyky on heikentynyt.