Autonomian aikana Pietarissa toiminut Suomen passivirasto valvoi suomalaisten matkustamista Venäjälle ja siellä pysyvästi asuneita suomalaisia. Virasto toimi vuosina 1819—1918.
Kun Suomi liitettiin vuonna 1809 osaksi Venäjää, Pietariin ja muualle Venäjälle matkanneilta suomalaisilta alettiin vaatia venäläisten asetusten mukaista passia. Kolmea kuukautta pidempään maassa oleskelleilta vaadittiin oleskelulupa. Sen saamiseksi tuli hakea todistus Suomen asiain komitealta.
Vuoteen 1819 mennessä suomalaisia oli muuttanut Venäjälle niin runsaasti, että maahanmuuton rajoittamiseksi annettiin kaksi asetusta. Näistä ensimmäinen säännösteli työväestöön ja palvelusväkeen kuuluvien muuttoa Venäjälle ja toinen virkamiesten, säätyhenkilöiden sekä porvaristoon kuuluvien matkoja Venäjälle. Asetusten määräämiä tehtäviä varten Suomen asiain komitean yhteyteen Pietariin perustettiin vuonna 1819 Suomen passitoimisto. Siitä tuli 1848 erillinen valtiosihteerinviraston alainen Suomen passivirasto.
Passiviraston tuli tarkastaa Venäjälle saapuvien suomalaisten maaherroilta tai maistraateilta saamat matkapassit ja antaa tarvittaessa niiden tilalle venäjänkielinen oleskelupassi. Oleskelupassi oli tavallisesti vuoden voimassa. Passintarkastuksen ja passin lunastuksen yhteydessä kannettiin lunastusmaksu. Se meni vaivais- ja työhuonerahastoon sekä vuodesta 1848 alkaen passinhaltijan suomalaisen kotipitäjän vaivaiskassan hyväksi.
Venäjälle tapahtuneen suomalaisen muutto- ja matkustusliikkeen valvonnan lisäksi passivirasto joutui hoitamaan keisarikunnassa oleskelleiden suomalaisten asioita. Passivirasto kantoi henkirahan ja suostuntaveron, laati luettelot Venäjällä oleskelevista suomalaisista ja lähetti ne henkikirjoittajille Suomeen. Yleisen asevelvollisuuden tultua voimaan passivirasto valvoi venäjänsuomalaisten kutsuntoihin osallistumista. Passivirastossa oli lisäksi lääkäri ja oikeudenkäyntiapulainen, joka avusti suomalaisia venäläisissä tuomioistuimissa.
Passivirasto lakkautettiin 28.6.1918 annetulla asetuksella.
Tarton rauhansopimuksen ja vuonna 1924 solmitun Suomen ja Neuvostoliiton välisen arkistojenpalautussopimuksen nojalla Suomen passiviraston arkisto siirrettiin Kansallisarkistoon. Arkisto kattaa vuodet 1819—1918. Aineistoon kuuluu passiviraston toiminnasta kertovia diaareja ja päiväkirjoja, erilaisia passinhaltijoihin liittyviä luetteloja ja akteja, viraston toimintaa koskevia akteja, tilikirjoja, virkamiesten kirjeenvaihtoa sekä Suomi-Seuran laatima passinhaltijain kortisto. Osa asiakirjoista on kirjoitettu venäjäksi.
Passiviraston arkisto soveltuu hyvin suomalaisten Venäjälle muuton ja siellä asuneiden suomalaisten tutkimiseen autonomian aikana. Sen asiakirjat sisältävät venäjänsuomalaisten sukututkimuksen kannalta hyödyllisiä dokumentteja. Etenkin passinhaltijoiden perusasiakirjat ovat tärkeä lähde henkilöhistorian tutkijalle.
Kun suomalainen sai ensimmäisen oleskelupassinsa Venäjälle passivirastosta, hänelle luotiin perusasiakirjavihko. Se sisälsi tiedot passinhaltijasta, esim. perheen, suvun, ammatin, syntymäajan. Perusasiakirja luotiin matkapassin pohjalta ja siihen liitettiin myös vanhat oleskelupassit sekä puolisoa ja jälkeläisiä koskevat asiakirjat sekä näiden oleskelupassit ja muita asiakirjoja. Perusasiakirjan numero kertoo milloin passinhaltija tai hänen esi-isänsä on saapunut Venäjälle. Se muodostuu murtoluvusta, joka koostuu juoksevasta numerosta sekä myöntövuodesta, esim. 168/1819. Passiviraston perusasiakirjat ovat huonon kuntonsa vuoksi käyttökiellossa.
Suomen passiviraston passinhaltijoiden hakemistot auttavat tutkijaa kiertämään perusasiakirjojen käyttökiellon muodostaman ongelman. Ne sisältävät tiivistetyssä muodossa samoja tietoja, joita löytyy perusasiakirjoista.
Passiviraston arkisto on henkilöhistorian kannalta varsin kattava lähde. Passiviraston valvonnan piiriin kuuluneiden venäjänsuomalaisten tuli uusia Venäjällä asumiseen oikeuttanut oleskelupassinsa vuosittain. Samalla heidän tietojaan täydennettiin passiviraston asiakirjoihin tarpeen mukaan. Vuoteen 1903 asti passisäädökset erottelivat säätyläiset ja enemmistönä olleen ”työtä tekevän luokan”. Säätyläisten täytyi vain leimauttaa suomalainen matkapassinsa virastossa. He eivät saaneet oleskelupassia ja eivät näin näy passiviraston arkistoaineistossa.
Suurin osa venäjänsuomalaisista uskontokuntaan katsomatta kuului passiviraston valvonnan alaisuuteen. Passiviraston arkisto on siksi monipuolisempi lähdemateriaali henkilöhistorian kannalta kuin esimerkiksi Venäjän luterilaisten seurakuntien kirkolliset asiakirjat. Myös monet säätyläiset hankkivat itselleen oleskelupassin, vaikka heidän ei sitä virallisesti tarvinnutkaan tehdä.
Passiviraston arkistoon tutustumisen voi aloittaa Astia-verkkopalvelun avulla. Kirjoita Astian toimijahakuun hakusanaksi passivirasto. Tällöin saat hakutulokseksi Suomen passiviraston toimijakortin, jolle on listattu kaikki passiviraston arkistoon kuuluvat asiakirjat.
Passiviraston arkisto on tutkijoiden käytettävissä Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa (Rauhankatu 17). Halutut asiakirjat tilataan Astiasta tai tutkijasalin päivystäjältä.
Suomen passiviraston arkisto ei ole säilynyt täydellisenä. Nevan tulviessa 1924 osa arkistosta joutui veden valtaan. Huomattava osa asiakirjoista tuli kokonaan tai osittain käyttökelvottomiksi. Vahingot tapahtuivat satunnaisesti. Tästä johtuen monet sarjat ovat epätäydellisiä tai käyttökiellossa huonon kuntonsa vuoksi.
Arkistomateriaalia tilattaessa tutkijasaliin on hyvä tarkastaa etukäteen onko tutkittava aineisto käytettävissä vai onko se huonokuntoisuutensa vuoksi käyttökiellossa. Kätevimmin tämä tapahtuu Astian kautta. Digitoidut tai mikrofilmatut aineistot eivät ole käytettävissä alkuperäiskappaleina.
Kansallisarkiston Astia-palveluun on digitoitu Suomen passiviraston arkistosta Suomi-Seuran henkilökortisto 1819—1858, pitäjänkirjat ja niiden hakemistot 1848—1903 sekä passinhaltijain kortisto 1904—1918. Kukin niistä on tarkoitettu hakemistoksi passinhaltijoista, mutta ne sisältävät myös tarkempia henkilötietoja. Kokonaisuutena nämä hakemistot kattavat koko Suomen passiviraston toiminta-ajan.