Tämä aineisto-opas käsittelee holhouslautakuntien arkistomateriaalia. Holhouslautakunnat toimivat kunnallisina viranomaisina vuosina 1898–1999, ja niiden tehtävänä oli valvoa holhouksia alioikeuden alaisuudessa. Nykyiset holhouslautakuntien arkistot säilytetään pääasiassa kuntien omissa keskusarkistoissa, kun taas Kansallisarkistossa säilytetään lähinnä luovutetun alueen kuntien arkistoja. Arkistot sisältävät holhouskirjoja, holhoojaluetteloita, tiliasiakirjoja ja pöytäkirjoja. Aineistot soveltuvat sosiaalihistorialliseen tutkimukseen ja sukututkimukseen, mutta sisältävät runsaasti käyttörajoitettua materiaalia.
Holhouslautakuntien toiminnan alku ajoittuu nykymuotoisten kuntien ja kaupunkien perustamiseen 1860–1870-luvuilla. Kunnille ja kaupungeille annettiin laaja itsehallinto ja niille siirtyi tehtäviä niin valtiolta kuin seurakunniltakin.
Holhouslautakunnat lakisääteistettiin vuonna 1898. Holhouslautakunnat määrättiin perustettavaksi jokaiseen alioikeuden tuomiopiirin kuntaan. Joissain tapauksissa alioikeuden päätöksellä useampaan samaan käräjäkuntaan kuuluvaan kuntaan saatiin perustaa yhteinen holhouslautakunta.
Holhouslautakuntiin nimesi puheenjohtajan alioikeus, maalaiskunnissa kihlakunnanoikeus ja kaupungeissa raastuvanoikeus kuultuaan toimen täyttämisestä kunnallislautakuntaa tai kaupunginvaltuustoa. Holhouslautakuntaan oli valittava puheenjohtajan lisäksi vähintään kolme jäsentä, jotka maalaiskunnassa valitsi kunnanvaltuusto ja kaupungeissa kaupunginvaltuusto. Holhouslautakunnan jäsenten toimikausi oli neljä vuotta.
Holhouslautakunnan tehtävänä oli toimia alioikeuksien apuna holhouksien valvonnassa. Holhouslautakunnan tuli valvoa holhoojia, joita myöhemmin nimitettiin edunvalvojiksi, että nämä pitivät huolta holhottavastaan ja hänen omaisuudestaan.
Holhoojat hyväksyttivät holhoustilinsä holhouslautakunnalla, ja mikäli holhouslautakunta määräsi he joutuivat antamaan myös muut pyydetyt selvitykset. Mikäli holhottavan omaisuuden hoidossa tai muissa asioissa oli puutteita, tuli holhouslautakunnan ilmoittaa siitä alioikeudelle. Väärinkäytöksistä oli seurauksena yleensä sakkoja, mutta isommissa väärinkäytöksissä holhooja vastasi omaisuudellaan korvauksista.
Holhottavaksi saattoi joutua alaikäisyydestä tai muusta erityisestä syystä johtuen. Tällaisia erityisiä syitä olivat terveydelliset ja sosiaaliset syyt, joiden vuoksi henkilö ei kyennyt hoitamaan omia asioitaan.
Holhoojana toimivat ensisijaisesti alaikäisten kohdalla ns. lakimääräiset holhoojat eli lapsen vanhemmat. Mikäli nämä olivat kuolleet tai olivat muuten sopimattomia holhoojaksi, alioikeus määräsi yleensä jonkin sukulaisista tai muun sopivaksi katsomansa henkilön holhoojaksi. Tällainen henkilö määrättiin myös terveydellisistä ja sosiaalisista syistä holhottavaksi julistetulle henkilölle. Holhouslautakunnat lopetettiin vuonna 1999 ja niiden tehtävät siirrettiin maistraateille, joista tuli holhouslain tarkoittamia holhousviranomaisia.
Holhouslautakunnat olivat kunnallisia toimielimiä, joten niiden arkistoja säilytetään muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kuntien omissa keskusarkistoissa. Kuntien arkistoista saa tietoja myös Suomen Kuntaliiton kotisivuilta. Usein kunnallisten keskusarkistojen säilyttämistä arkistoista löytyvät luettelot internetistä.
Pääosan Kansallisarkistossa säilytettävistä holhouslautakuntien arkistoista muodostavat ns. luovutetun alueen kuntien ja kaupunkien holhouslautakuntien arkistot, jotka ulottuvat pääasiassa 1940-luvun loppupuolelle. Osaan luovutetun alueen kuntia ei vuoden 1944 rauhanteon jälkeen enää perustettu erillisenä toimivaa holhouslautakuntaa, vaan kunnan hoitokunta hoiti tarvittaessa myös holhousasioita.
Holhouslautakuntien keskeisintä aineistoa ovat holhottavia ja holhoojia koskevat asiakirjat: Holhouskirjat, holhoojaluettelot, holhottavia koskevat tiliasiakirjat. Holhouksiin liittyvistä toimenpiteistä ja päätöksistä saa tietoa holhouslautakunnan pöytäkirjoista. Lisäksi kirjeenvaihto niin viranomaisten kuin yksityistenkin kanssa valottaa holhouslautakunnan toimintaa. Holhouslautakuntien arkistot sisältävät runsaasti käyttörajoitettua aineistoa. Tällaisia ovat holhouskirjat, holhouskortistot sekä muut luettelot ja asiakirjat, jotka sisältävät tietoa holhottavaksi julistetuista.
Holhouslautakuntien arkistojen avulla vastauksia voi saada mm. kysymyksiin heikommassa yhteiskunnallisessa asemassa olevien henkilöiden vaiheista, miksi ja miten henkilö joutuu holhoukseen, minkälaisten oikeus- ja hallintotoimien kohteeksi hän joutui sekä miten holhouksesta oli joissain tapauksissa mahdollista päästä irti. Monet terveydellisistä ja sosiaalisista syistä holhoukseen joutuneet pysyivät holhouksessa elämän loppuun asti.
Holhouslautakuntien arkistojen avulla on mahdollista tehdä myös sosiaalihistoriallista tutkimusta. Sosiaalihistoriallisen tutkimuksen kohteena ovat yhteiskunnan sosiaaliset ryhmät. Sosiaalihistorian tutkimuskohde on lähes aina ryhmä tai joukko ihmisiä, tässä tapauksessa holhottaviksi joutuneita henkilöitä. Sosiaalihistoria on menneen yhteiskunnan sosiaalista tutkimista. Sille on tyypillistä pyrkiä tutkimuskohteensa kokonaisvaltaiseen esittämiseen.
Holhottavista ja heidän perheistään saattaa myös löytää tietoja kuntien lastensuojelunvalvojien ja huoltolautakuntien arkistoista.
Nykyisen Suomen alueella toimivien kuntien ja kaupunkien holhouslautakuntien arkistoja säilytetään pääasiassa niiden omissa päätearkistoissa. Kansallisarkistossa säilytetään pääasiassa luovutetun alueen kuntien arkistoja, joita Petsamon kuntaa lukuun ottamatta säilytetään Mikkelin toimipaikassa. Petsamon kunnan arkistot löytyvät Oulun toimipaikasta. Lisäksi Kansallisarkistoon on siirretty muutamia nykyisen Suomen alueella toimineiden kuntien holhouslautakuntien arkistoja.
Tiedot Kansallisarkistossa säilytettävistä holhouslautakuntien arkistoista löytyvät Kansallisarkiston Astia-verkkopalvelun kautta. Hakusanana voit käyttää esimerkiksi sanaa holhouslautakun*.