Voudintilit on laajuudeltaan ja eheydeltään ainutlaatuinen kokoelma Suomea koskevia veroluetteloita, maakirjoja, kuitteja, kopiokirjeitä, autiotilaluetteloita ja sakkoluetteloita vuosilta 1537–1634.
Aineisto syntyi kuningas Kustaa Vaasan johdolla toteutetun verotusuudistuksen myötä, kun valtakunnan verotusta hoitamaan asetettiin suoraan kruunun alaisuudessa toimineet voudit. Kunkin voutikunnan voudin tuli vuosittain toimittaa veronkannon yhteydessä tuotetut asiakirjat Tukholman kuninkaanlinnan laskukamariin tarkastettaviksi. Tarkastuksen jälkeen asiakirjat talletettiin linnan arkistoon. Suomea koskevat voudintilit ovat erityisen hyvin säilyneitä ja ne siirrettiin omaksi kokoelmakseen Kansallisarkiston haltuun Ruotsista 1800-luvulla.
Voudintilit ja niiden luettelot on digitoitu, ja ne ovat käytettävissä Astia-verkkopalvelussa. Arkistoluettelot sisältävät lyhyen kuvauksen voudintilien asiakirjoista. Myöhemmin tässä artikkelissa kohdassa Arkistoluettelot ja digitoidut asiakirjat on suorat linkit voudintilien luetteloihin ja asiakirjoihin Astiassa.
Ruotsin valtakunnan hallintoa uudistettiin ja tehostettiin Kustaa Vaasan (1523—1560) aikana. Keskeinen uudistusten kohde oli verotus. Tavoitteena oli, että kruunun keskushallinto olisi perillä veronkantoperusteista kaikissa Ruotsin osissa ja pystyisi valvomaan voutien veronkantoa ja kerättyjen varojen käyttöä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Ruotsin valtakunnassa otettiin 1530-luvun loppupuolella käyttöön saksalaisten esikuvien mukainen kirjanpitojärjestelmä. Verouudistukset otettiin käyttöön ensimmäisenä valtakunnan suomalaisissa osissa.
Veronkannon uudistettu tilinpitojärjestelmä perustui siihen, että jokaisen voutikunnan, paikallishallinnon perusyksikön, osalta laadittiin omat tilit. Välittömästi kuninkaan alaisten voutien tuli matkustaa vuosittain Tukholmaan tiliasiakirjat mukanaan tekemään tili keräämistään veroista ja niiden käytöstä. Yleinen tapa oli, että lopulliset tilit laadittiin vasta Tukholmassa voudin mukanaan tuomien alustavien tilien sekä tulo- ja menotositteiden perusteella.
Voutien tilit tarkastettiin Tukholmassa valtiontaloudesta vastanneen kamarin laskukamarissa. Kaikki Ruotsin valtakunnan tiliasiakirjat päätyivät Tukholmaan kamarin arkistoon. Verohallintoon liittyvä kirjanpitojärjestelmä säilyi kutakuinkin samanlaisena 1620-luvulle asti. Tuolloin paikallis- ja aluehallinnossa muotoutui vähitellen jako lääneihin. Tämä jako vahvistettiin virallisesti vuonna 1634.
Haminan rauhansopimuksen perusteella Suomea koskevat asiakirjat tuli luovuttaa Suomen suuriruhtinaskunnan viranomaisille. Tämän perusteella valtaosa Suomea koskevista paikallishallinnon tiliasiakirjoista luovutettiin vuonna 1810 Suomeen. Lisäksi vuonna 1864 saatiin Ruotsista joukko asiakirjoja täydennyksenä. Suomeen luovutetut Ruotsin vallan aikaiset tiliasiakirjat järjestettiin kahteen osaan voudintileihin eli vanhempaan tilikirjasarjaan (1537—1634) ja läänintileihin.
Voudintilit koostuvat vuosien 1537—1634 aikaisista Suomea koskevista tiliasiakirjoista. Ne on järjestetty 1800-luvulla kronologisesti numeroittain eteneväksi sarjaksi. Numerot 1—483 muodostavat yleisten koko maata tai useampaa maakuntaa koskevien asiakirjojen ryhmän ja numerot 484—6807 maakuntien ja niiden sisältämien voutikuntien ryhmän. Voudintilit tunnetaan myös ns. sinisenä kokoelmana. Nimitys juontuu asiakirjojen sidosten väristä.
Voudintilit sisältävät voutikuntien vuotuiset tilit tositteineen. Kuittien ja kirjejäljennösten ohella keskeisiä tositteita ovat mm. maakirjat, sakkoluettelot, kymmenysluettelot, autioluettelot, myllyluettelot, karja- ja kylvöveroluettelot sekä vuoden 1571 hopeaveroluettelot.
Asiakirjojen järjestelytyön yhteydessä niiden alkuperäiset pergamenttikannet irrotettiin. Kannet koostuivat keskiaikaisista käsikirjoituksista irrotetuista pergamenttilehdistä. Niitä säilytetään Kansalliskirjastossa. Pergamenttikansiin tehdyt kansimerkinnät on yleensä otettu mukaan voudintileihin laadittuihin luetteloihin.
Voudintilit ovat keskeinen lähderyhmä Ruotsin ajan tutkimuksessa. Ne ovat Suomessa käytännössä ainoa laajempi lähdekokonaisuus 1500-luvun historian osalta. Etenkin yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkimuksessa voudintilit ovat korvaamaton lähde. Ilman niitä asutuksen sekä sosiaalisten ja taloudellisten olojen tutkiminen olisi lähes mahdotonta. Voudintilit ovat veroluettelomuodostaan huolimatta varsin sisältörikkaita. Tilit eivät ole orjallisen samankaltaisia, vaan niissä on eroja niiden laatijan mukaan. Voudin oma persoonallisuus pääsee esiin johtuen asiakirjakulttuurin nuoruudesta. Voudintilit antavat monipuolisemman historiallisen kuvan kuin mitä pelkkä tiliasiakirja sanana antaa ymmärtää.
Tutkijan on pidettävä mielessä voudintilien alkuperäinen tarkoitus, kun hän käyttää niitä yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkimiseen. Voudintilit ovat veroluetteloita, joiden ei ollut tarkoitus antaa tietoa yhteiskunnallisista oloista. Ne toimivat veronkannon perustana sekä verovelvollisten rekisteröintivälineenä. Tästä johtuen ilmiöt, jotka eivät olleet merkityksellisiä veronkannon suhteen, eivät näy voudintileissä. On myös hyvä pitää mielessä, että veronmaksajien edun mukaista oli saada omaisuutensa näyttämään mahdollisimman vähäiseltä. Näin ollen tietoja verovelvollisen varallisuudesta on pidettävä minimilukuina.
Lisäksi voudit pyrkivät helpottamaan työtään laatiessaan tilejä ja niihin liittyviä tositteita. Esimerkiksi maakirjoissa esiintyvät verovelvollisten (käytännössä tilanisäntien) luettelot tuppasivat jähmettymään vuosiksi samaan muotoon. Verovelvollisen nimi toistuu niissä vuodesta toiseen samana, eikä sillä ole välttämättä yhteyttä maakirjan laadinnan aikaiseen isäntään. Voudit kopioivat usein tilojen ja isäntien tiedot edellisestä maakirjasta työnsä helpottamiseksi. Kruunun kannalta ajantasainen tieto tilanisännästä ei ollut keskeistä, kunhan tila maksoi veronsa ja se pystyttiin identifioimaan.
Voudintilien asiakirjoja voi käyttää myös apuna niiden syntyajankohtaa edeltävän ajan tutkimisessa. 1500-luvun alussa verotus perustui keskiajalla muotoutuneisiin käytäntöihin. Veronkannon perusteet saattoivat pysyä keskiajalla muuttumattomina vuosisatojakin. Tämä mahdollistaa päätelmien tekemisen keskiajan olosuhteista varhaisten voudintilien avulla. Niitä on toki käytettävä harkiten ja yhdessä muiden lähteiden kanssa.
Voudintilit on digitoitu ja mikrofilmattu. Alkuperäisiä asiakirjoja säilytetään Kansallisarkiston Helsingin toimipisteessä. Niitä ei luovuteta tutkijoiden käyttöön aineiston säilyvyyden turvaamiseksi.
Voudintilien asiakirjat on järjestetty historiallisten maakuntien mukaan. Kunkin maakunnan asiakirjat on järjestetty kronologisesti. Käytännössä jaottelu perustuu 1500-luvun linnalääneihin. Maakunnittaisissa voudintileissä kunkin voutikunnan vuosittaiset asiakirjat muodostavat oman kokonaisuutensa. Alueellisten voutikuntien lisäksi ajoittain oli olemassa tietyistä kruunun tulotyypeistä vastaavia vouteja ja erillisiä kartanovoutikuntia.
Lisäksi omaksi kokonaisuudekseen on erotettu yleisten asiakirjojen ryhmä. Se sisältää tiliasiakirjoja joko koko nykyisen Suomen alueelta tai useiden maakuntien alueelta. Lisäksi yleisiin asiakirjoihin kuuluu sellaisia asiakirjoja, jotka eivät ole varsinaisia voutikuntien tilejä, kuten tullitilejä ja hospitaalin tilejä. Yleisiin asiakirjoihin kuuluu myös tuomiokirjoja.
Voutikuntien määrä vaihteli 1500-luvun ja 1600-luvun alun aikana. Joh. Ax. Almquistin teoksessa Den civila lokalförvaltningen i Sverige 1523—1630 on yksityiskohtainen selvitys voutikunnista. Suomen aluetta käsitellään varsinkin teoksen II osassa.
Voudintilit ja niiden luettelot on digitoitu, ja ne ovat käytettävissä Astia-verkkopalvelussa. Arkistoluettelot sisältävät lyhyen kuvauksen voudintilien asiakirjoista.
Alla on linkit Voudintilien luetteloihin ja asiakirjoihin Astiassa.
Voudintilien perusrakenne vakiintui 1500-luvun puolessa välissä ja säilyi kutakuinkin samanlaisena 1600-luvun alkupuolelle asti. Vakinaisen veron tilin eli tilityksen rakenne on pelkistettynä seuraava:
Vuotuisen veron lisäksi laadittiin tilit ylimääräisistä veroista samoin periaattein. Kruunun linnojen ja kartanoiden tilit laadittiin jossain määrin eroavin periaattein. Voudin tilien sisältö saattaa erota yllä kuvatusta perusrakenteesta, sillä virallinen ohjeistus tilitysten muodosta annettiin vasta 1600-luvulla.
Tilitykseen liitettiin erilaisia tulo- ja menotositteita liitteinä. Ne ovat yleensä omina sidoksinaan. Asutuksen ja yhteiskunnallisten olojen tutkimuksen kannalta keskeisimmät näistä tositteista ovat maakirjat ja kymmenysluettelot.
Maakirjoissa eritellään verotusperusteet veronmaksajittain. Käytännössä tämä tarkoittaa talokohtaista erittelyä isäntien nimien perusteella. Talot on ryhmitelty pitäjittäin ja kylittäin. Yhteiskunnallisen tutkimuksen kannalta maakirjat ovat voutien tulotositteista tärkeimmät. Rälssitilat puuttuvat niistä 1600-luvulle asti.
Maakirjojen isäntäluettelot saattoivat jähmettyä pitkiksi ajoiksi samaan muotoon, kun voudit kopioivat veronmaksajien ja veroperusteiden tiedot aiemmista maakirjoista työnsä helpottamiseksi. Kun verotusperusteita uudistettiin, saatettiin maakirjaan merkitty veronmaksaja muuttaa vastaamaan talon silloista veronmaksajaa. Raimo Viikki on käsitellyt maakirjoja ja etenkin eri maakuntien maakirjojen eroja tarkemmin artikkelisarjassaan ”Maakirjat sukututkimuksen lähteenä”, joka on julkaistu Sukuviestin numeroissa 7-8 ja 10/ 1989 sekä 1-3/1990.
Kymmenysluettelot ovat maakirjojen tapaan talokohtaisia veroluetteloja. Maakirjoista ne eroavat siten, että ne sisältävät tietoja maksetuista veroista. Kymmenysluetteloihin on merkitty viljakymmenysten viljelijäkohtainen vuosittainen tuotto. Luettelot olivat pappien laatimia. Koska kymmenysten määrä vaihteli sadon mukaan, luetteloita ei voitu kopioida suoraan aiemmista luetteloista, kuten maakirjoja. Kymmenysluetteloihin merkityt viljelijöiden nimet vastaavat tarkemmin kirjoitushetkensä tilannetta talon isännän nimen suhteen kuin esimerkiksi maakirjat. Kymmenysluettelot valaisevat myös maanviljelyn luonnetta mm. viljalajien käytön suhteen.
Autiotilaluetteloihin merkittiin autioina ne talot, jotka olivat veronmaksukyvyttömiä. Talon kuuluminen autiotilaluetteloon ei välttämättä merkitse sitä, että se olisi autioitunut. Talo oli saattanut vain köyhtyä niin paljon, ettei se kyennyt maksamaan verojaan ja näin ollen merkittiin luetteloihin autioksi. Kun autiotilaluetteloita vertaa maakirjoista verotusperusteiden muutosten myötä poistettuihin tiloihin, voidaan tehdä johtopäätöksiä todellisesta autioitumisesta. Autiotilaluetteloita on säilynyt 1570-luvulta eteenpäin.
Vuoden 1571 hopeaveroluettelot sisältävät tietoa verotettavien raha- ja metallivarallisuudesta sekä hevosten ja karjan määrästä. Luettelot laadittiin Älvsborgin linnan lunnaiden maksamista varten. Tutkimuksessa on todettu, että hopeaveroluettelot kuvaavat kohtalaisen hyvin maataomistaneiden ja kaupunkilaisten likimääräistä omaisuutta. Useiden maakuntien hopeaveroluettelot on editoitu.