Ruotsin valtakunnan veronkannon kirjanpitojärjestelmä uudistettiin Kustaa Vaasan aikana 1500-luvulla. Voutien tuli lähettää vuosittain kantamiensa verojen tilit Tukholmaan, jossa ne tarkastettiin valtiontaloudesta vastanneessa kamarissa. Uudistettu kirjanpitojärjestelmä säilyi kutakuinkin samanlaisena 1620-luvulle asti. Tuolloin alue- ja paikallishallinnossa vähitellen muotoutui valtakunnan jako lääneihin.
Lääninhallinto vahvistettiin vuoden 1634 hallitusmuodossa. Voutien ja kamarin seuraajan kamarikollegion väliin tulivat lääninhallitukset. Niiden lääninkonttoreissa laadittiin vuosittain koko lääninhallintoa koskevat tilit kahtena kappaleena. Yhdet kappaleet tileistä lähetettiin Tukholmaan kamarikollegioon tilintarkastusta varten ja toiset kappaleet jäivät lääninhallituksen arkistoon. Käytäntö jatkui Suomen autonomian alkuun asti.
Haminan vuoden 1809 rauhansopimuksen perusteella Suomea koskevat asiakirjat tuli luovuttaa Suomen suuriruhtinaskunnan viranomaisille. Sopimuksen perusteella Ruotsi luovutti vuonna 1810 valtaosan Suomea koskevista paikallishallinnon tiliasiakirjoista. Tähän aineistoon saatiin vuonna 1864 Ruotsista joukko asiakirjoja täydennyksenä. Näiden tiliasiakirjojen joukkoon on liitetty myös muilta tahoilta saatuja asiakirjoja, jotka eivät ole ahtaasti katsoen tiliasiakirjoja. Suomeen luovutetut Ruotsin vallan aikaiset tiliasiakirjat on järjestetty kahteen osaan, voudintileihin eli vanhempaan tilikirjasarjaan (1537—1634) ja läänintileihin eli nuorempaan tilikirjasarjaan (1635—1808).
Ruotsin vallan aikaiset läänintilit koostuvat Suomea koskevista tiliasiakirjoista vuosilta 1635—1808. Asiakirjat on järjestetty 1800-luvulla kronologisesti numerojärjestyksessä eteneväksi sarjaksi. Niiden numerointi jatkuu voudintilien numeroinnista. Läänintilit jakautuvat kahteen pääryhmään, yleisiin asiakirjoihin ja läänikohtaisiin asiakirjoihin.
Yleiset asiakirjat sisältävät koko Suomea tai useampaa lääniä koskevia asiakirjoja. Tiliasiakirjojen lisäksi tähän ryhmään kuuluu muun muassa kopiokirjoja ja Kaarle IX aikana toimeenpantua läänitysten reduktiota eli palautusta koskevia läänitason asiakirjoja. Kopiokirjat sisältävät pääasiassa jäljennöksiä kuninkaallisista kirjeistä, joilla kruunu luovutti pysyvästi verotulojaan lahjoituksina aatelille sekä muille tahoille. Yleisiin asiakirjoihin sisältyy myös muita lääninhallituksille saapuneita kuninkaallisia kirjeitä. Isovihan aikaista venäläistä miehityshallintoa koskevat asiakirjat vuosilta 1717—1721 kuuluvat läänintilien yleisiin asiakirjoihin. Vastaavat asiakirjat pikkuvihan (1742—1743) ajalta on liitetty läänien tileihin.
Pääosa asiakirjoista on järjestetty lääneittäin ryhmiin 1600—1700-luvun läänijaon mukaisesti. Asiakirjat on järjestetty kunkin läänin kohdalla kronologiseksi sarjaksi. Niihin sisältyy läänin vuosittainen läänintilikirja (landsbok), maakirja (jordebok) ja tositekirja (verifikationsbok tai avkortningsbok) sekä 1700-luvun puolesta välistä lähtien henkikirja (mantalslängd).
Läänintileihin on liitetty Venäjältä 1800-luvulla saadut Vanhan Suomen tiliasiakirjat, jotka ovat pääpiirteissään samanlaisia kuin ruotsalaiset läänintilit. Kamarikollegion arkistosta Suomeen saatujen läänintilien aukkoja on täydennetty lääninkonttorien arkistoista saaduilla vastaavilla tiliasiakirjoilla. Tällöin lääninkonttorien arkistoihin on syntynyt aukkoja. Läänintilit eivät sisällä kaikkia Pohjanmaan tai Suomen Lapin tiliasiakirjoja, koska osa näistä alueista kuului vuoteen 1809 asti Västerbottenin lääniin. Näiden alueiden asiakirjoja on Ruotsin valtionarkistossa sekä Härnösandin maakunta-arkistossa. Osa tästä aineistoista on käytettävissä mikrofilmeinä Kansallisarkistossa.
Läänintilit ovat merkittävä lähde Ruotsin ajan tutkimuksen kannalta. Ne ovat keskeisessä asemassa taloudellisten olojen, asutuksen sekä sosiaalisten olojen tutkimisessa. Henkilöhistorian tai sukututkimuksen kannalta ne ovat tärkeä lähde 1600-luvun osalta ennen kuin kirkollinen väestönkirjanpito alkaa. Läänintilien erikoistileistä voi löytää hyvinkin kiinnostavia tietoja, esimerkiksi ylellisyysveroluetteloissa voi olla tietoja esi-isän nuuskan käytöstä.
Osa Ruotsista siirretyistä läänintileistä on digitoitu ja ne ovat vapaasti tutkittavissa Astia-verkkopalvelussa. Digitoimattomia läänintilejä voi tilata tutkittavaksi Kansallisarkiston Rauhankadun tutkijasaliin Astia-palvelun avulla. Lääninhallitusten (lääninkonttorien) arkistoihin sisältyvät läänitilit löytyvät paperimuodossa Kansallisarkiston eri toimipaikoista.
Alla on linkit Läänintilien asiakirjoihin Astiassa.
Läänintileistä on Kansallisarkistossa läänikohtaiset arkistoluettelot (numerot 111—117), joissa on asiakirjoista lyhyt kuvaus. Läänintileihin kuuluvien henkikirjojen käyttöä helpottaa erillinen moniste, Luettelo henkikirjamikrofilmien käyttökopioista 1634—1808. Valtionarkiston monistesarja 5.
Läänintilit ovat rakenteellisesti selkeitä. Tilinpitokäytännöissä oli ajallisia ja läänittäisiä eroja, mutta tilien perusrakenne on sama kaikissa lääneissä. Läänien vuosittaiset tiliasiakirjat sisältävät läänintilikirjan, maakirjan ja tositekirjan sekä 1700-luvun puolesta välistä lähtien lisäksi henkikirjan. Näistä läänintilikirja on varsinainen tiliasiakirja ja muut ovat siihen liittyviä tositteita.
Läänintilikirja (landsbok) sisältää tilityksen kaikista läänin alueella kruunulle kertyneistä veroista ja eräistä muista tuloeristä sekä selvityksen näiden tulojen käytöstä. Läänintilikirjan alussa on edellisen vuoden jäännöstase (balans). Seuraavaksi tilikirjassa on pääomatili (kapitalräkning), joka sisältää yhteenvedon kaikista vuoden tuotoista ja niiden käytöstä. Tämän jälkeen on lääninrahaston ja eräiden muiden taloushallinnon yksiköiden erikoistilit (specialräkning). Niitä seuraavat kihlakunnanvoutien tilitykset vakinaisen veron (ordinarie räntä) kertymästä ja käytöstä. Nämä tilitykset ovat keskeinen osa läänintilikirjaa ja sisältävät yksityiskohtaiset tiedot kaikista vähennyksistä. Kihlakunnanvoutien tilitykset vastaavat aiempia voudintileihin kuuluvia voutien tilejä.
Vakinaiseen veroon kuulumattomista veroista, kuten henkirahasta on periaatteessa vastaavat tilitykset, mutta suppeammassa muodossa. Läänintilikirjassa on lisäksi omat tilinsä eri virkakuntien, lääninhallinnon, papiston ja sotaväen palkkaukseen osoitetuista suorituksista ja lyhennyksistä.
Maakirja (jordebok) on läänintilien keskeisin tulotosite. Maakirjaan on merkitty veroperusteet veronmaksajittain, käytännössä taloittain. Ne on ryhmitelty pitäjittäin ja kylittäin. Maakirjoista löytää tiedon tilan luonnosta, veroluvuista ja niistä suoritettavista veroista. Täydellinen maakirja (specialjordebok) tuli laatia joka kuudes vuosi ja yhteenvetomaakirja (extraktjordebok) talojen summittaisista veroista joka vuosi.
Maakirjoihin merkittiin verovelvollisen nimi eli talon isäntä. Tämä tieto jähmettyi yleensä samaan muotoon vuosikausiksi, kun isännän nimi kopioitiin uuteen maakirjaan edellisestä. Kruunun veronkannon kannalta ei ollut tärkeää merkitä talon sen hetkistä isäntää maakirjaan. Veronvelvollisen tai talon tunnistamiseen riitti useimmiten vanhentunutkin merkintä isännästä. Näinpä maakirjojen antamaan tietoon talon isännästä on suhtauduttava kriittisesti.
Talonnimet tulivat maakirjoihin Pohjanmaalla 1670-luvulla, Varsinais-Suomessa vuonna 1696, Uudellamaalla ja Hämeessä vuonna 1701. Savossa talonnimet tulivat maakirjoihin vasta autonomian aikana. Talojen numerot alettiin merkitä maakirjoihin isovihan jälkeen, Pohjanmaalla vuonna 1725, Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Hämeessä vuonna 1730. Talojen maanluonnolle (vero- eli perintömaa, kruununmaa ja rälssimaa) tarkoitetut sarakkeet tulivat maakirjoihin Pohjanmaalla vuonna 1677, Uudellamaalla ja Hämeessä vuonna 1687, Varsinais-Suomessa vuonna 1693 ja Savossa vuonna 1725. Kruununtilan perinnöksiostaminen tuli mahdolliseksi vuonna 1725. Merkinnät tilan perinnöksiostosta tulivat maakirjoihin Pohjanmaalla vuonna 1728, Uudellamaalla ja Hämeessä vuonna 1751 sekä Varsinais-Suomessa vuonna 1795.
Maakirjoja lukuun ottamatta kaikki muut läänien tileihin kuuluneet tositteet koottiin tositekirjoihin (verifikationsbok tai avkortningsbok). Niihin sisältyvät tulotositteet ovat veroluetteloita, jotka tarkentavat läänintilikirjan merkintöjä. Luetteloissa tapahtui jonkin verran muutoksia sitä mukaa, kun uusia veroja ryhdyttiin keräämään. Tositteisiin sisältyvät muun muassa henkikirjat, kymmenysluettelot, myllytulliluettelot, autiotaloluettelot, sakkoluettelot, sotilasmaakirjat, kestikievari- ja postitaloluettelot, pitäjänkäsitöläisluettelot sekä suostuntavero- eli ylellisyysveroluettelot. Henkikirjat ovat keskeisimpiä näistä tositteista. Ne sisältyvät tositekirjoihin 1700-luvun puoliväliin asti. Sen jälkeen ne sidottiin erillisiksi kirjoiksi.
Henkikirjat ovat 1600-luvulla käyttöön otettua henkiveroa varten laadittuja väestöluetteloita. Niihin on merkitty henkiveron piiriin kuulunut väestö ruokakunnittain ajallisesti ja lääneittäin vaihtelevalla tarkkuudella. Tarkempaa tietoa henkikirjoista löytyy täältä.
Läänintilikirjat sisältävät viitejärjestelmän, joka osoittaa sivut, joilla eri tilivientien vastaviennit ja yksityiskohtaiset erittelyt ovat tilikirjassa. Erikoistileihin sisältyy myös viittauksia tositekirjan tositteisiin sivuviittauksina. Tätä viitejärjestelmää ei kuitenkaan esiinny aina. Oheisessa kuvassa on esimerkki läänintilikirjan viitejärjestelmästä. Sivu on Uudenmaan ja Hämeen läänin vuoden 1668 läänintilikirjasta. Se sisältää Hollolan kihlakunnan päivätöiden tilityksiä. Sarake 1. on viitesarake, joka sisältää viittaukseen tositekirjan tositteiden sivuihin. Tilin viennin sisältö on merkitty sarakkeeseen 2. Sarake 3. on viite sarake, jossa on viittaus läänintilikirjan muihin tileihin. 4. sarake sisältää tiedon suorituksen suuruudesta.