Tämä aineisto-opas käsittelee vesituomioistuimia Suomessa, jotka hoitivat vesioikeusasioita vuosina 1934–2000. Vesistötoimikunnat perustettiin kiireellisiä vesiasioita varten ja ne korvattiin vesioikeuksilla vuonna 1962, jotka lakkautettiin 2000-luvulla ympäristölupavirastojen perustamisen myötä. Lupahakemuksia, katselmuksia ja suunnitelmia sisältävät aineistot ovat pääosin Kansallisarkistossa ja niitä voi hakea Astiasta hakusanalla "vesioikeus". Aineisto soveltuu ympäristö- ja paikallishistorialliseen tutkimukseen vesistörakentamisesta ja vesien käytön sääntelystä.
Vesioikeusasiat, kuten vesilaitosten perustaminen, uiton järjestäminen ja järvenlaskulupien myöntäminen kuuluivat 1900-luvun alkupuolelle saakka lääninhallitusten tehtäviin (vesioikeuslaki (31/1902). Lupa-asioiden käsittelyn jouduttamiseksi perustettiin vuonna 1934 kiireellisiä asioita varten vesistötoimikunta (laki eräiden kiireellisten vesioikeusasiain käsittelemisestä (62/1934)).
Vesistötoimikunta oli kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön alainen erikoistuomioistuin, jonka tehtävänä oli työttömyyden lieventämisen tai muun tärkeän syyn vuoksi kiireellisten vesistön säännöstelyyn, lauttausväylän tekemiseen, järven tai virran laskemiseen, joen perkaukseen tai pengertämiseen liittyvien asioiden käsitteleminen. Asian siirto vesistötoimikunnalle tapahtui valtioneuvoston päätöksellä kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön esityksestä.
Vähämerkityksisempiä vesioikeusasioita, kuten pieniä vesilaitoksia ja lauttausasioita käsiteltiin edelleen lääninhallituksissa. Vesistötoimikunnan päätösvaltaisen kokoonpanon muodostivat lainoppinut puheenjohtaja sekä kaksi tie- ja vesirakennustekniikan sekä maanviljelystekniikan diplomi-insinööriä.
Vesistötoimikunnat lakkautettiin ja niiden tilalle perustettiin vesioikeudet vuonna 1962 vesilain (264/1961) voimaantulon myötä. Länsi-Suomen vesioikeus sijaitsi Helsingissä, Pohjois-Suomen vesioikeus Oulussa ja Itä-Suomen vesioikeus Kuopiossa. Näiden ohella vesioikeudellisia asioita käsiteltiin myös kunnallisissa vesilautakunnissa, myöhemmin ympäristönsuojelulautakunnissa sekä lääninhallituksissa ja myöhemmin ympäristökeskuksissa.
Vesioikeudessa ratkaistiin mm. vesistörakentamista, voimalaitoksia, uittoa, vesistön järjestelyä ja säännöstelyä sekä jätevesien johtamista vesistöön koskevia lupahakemusasioita ja niihin liittyviä virka-apu-, riita- ja rikosasioita. Vesioikeus oli lisäksi valitusaste ratkaisten kuntien vesilautakunnan ja ojitustoimituksen toimitusmiesten päätöksistä tehtyjä valituksia. Valtaosa vesirikosasioista on siirtynyt rikoslain kokonaisuudistuksen myötä vuonna 1995 vesioikeuksilta yleisiin alioikeuksiin.
Vesioikeuden ratkaisuista voitiin valittaa eräissä tapauksissa suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja toisissa tapauksissa vesiylioikeuteen, joka sijaitsi Vaasassa. Ympäristö- ja vesilainsäädännön uudistamisen yhteydessä 29.2.2000 vesioikeudet lakkautettiin ja tilalle perustettiin ympäristölupavirastot, jotka puolestaan liitettiin aluehallintovirastoihin 1.1.2010.
Vesistötoimikuntien ja vesioikeuksien arkistot on siirretty Kansallisarkistoon pääsääntöisesti vuoteen 1990, osin vuoteen 2000-luvun alkuun saakka. Vesistötoimikuntia oli alkujaan vain yksi, jonka rinnalle vuonna 1950 perustettiin toinen vesistötoimikunta. Vesioikeuksien perustamisen yhteydessä vesistötoimikuntien arkistot jaettiin kolmeen osaan alueellisilla perusteilla. Länsi-Suomen vesioikeutta säilytetään Kansallisarkiston Hämeenlinnan toimipaikassa, Pohjois-Suomen vesioikeutta Oulun toimipaikassa ja Itä-Suomen vesioikeutta Joensuun toimipaikassa. Länsi-Suomen alueen vesistötoimikunnan arkisto on poikkeuksellisesti Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa.
Vesistötoimikunnan ja vesioikeuksien arkistoista voi löytää monipuolisesti tietoa ympäristön käytöstä tapaustutkimuksen keinoin: millaisin perustein esimerkiksi koskien rakentamiseen myönnettiin lupia tai miten suhtautuminen vesien saastuttamiseen ja ympäristön pilaamiseen on muuttunut yleisen ”ympäristötietoisuuden” heräämisen myötä. Aineistoa voi käyttää myös paikallishistoriallisen tutkimuksen aineistona selvitettäessä vaikkapa uiton, järven laskemisen tai vesivoiman rakentamisen vaiheita.
Vesioikeuden aineistojen rinnalla voi käyttää maanviljelysinsinööripiirien ja myöhemmin vesipiirien ja ympäristökeskusten aineistoja, jotka alueellisina viranomaisina toimivat vesioikeuden "käsikassaroina". Esimerkiksi vesistöjen tilan seurantaan liittyvät asiakirjat löytyvät pääosin vesi- ja ympäristöpiirien arkistoista. Lisäksi lääninhallitusten arkistoista voi löytää ylemmiltä viranomaisilta tiedoksi tulleita vesiasioihin liittyviä päätöksiä. Valtiojohtoiset suuret voimalaitoshankkeet valmisteltiin sen sijaan koskivoimakomiteassa (myöh. valtion vesivoimatoimikunta), jonka arkistoa säilytetään Kansallisarkistossa.
Arkistot koostuvat hakemistoina toimivista aikaperusteisista diaareista, hakemistokortistoista sekä ns. päätösten asiakirjavihkoista. Päätössarjat ovat edelleen aluehallintovirastoissa, mutta toimitusasiakirjoihin saattaa sisältyä kopio päätöksestä. Hakemistokortistoista hyödyllisiä ovat erityisesti aikajärjesteiset päätöshakemistot sekä vesikirjat, joista haku tapahtuu vesialueen perusteella. Näiden avulla tutkija pääsee käsiksi itse toimitusasiakirjoihin (päätösten asiakirjavihkoihin).
Toimitusasiakirjavihkot koostuvat yhtä tapausta koskevista asiakirjoista: esimerkiksi voimalaitoksen perustamiseen liittyvästä lupahakemuksesta, paikan päällä tehdyistä katselmusasiakirjoista, piirustuksista ja suunnitelmista sekä mahdollisesti maanlunastamiseen sekä korvauksiin liittyvistä asiakirjoista.
Astia-verkkopalvelusta aineistot löytyvät hakusanalla vesioikeus, joka tuo esille myös vesistötoimikuntien arkistot. Itä-Suomen vesistötoimikunnan ja vesioikeuden toimitusasiakirjavihkojen tietosisällöt löytyvät myös vesistökohteen nimellä, katkaistulla sanalla, esimerkiksi Jänisjo*. Samalla haulla saat esille myös muiden viranomaisten arkistoihin sisältyviä Jänisjokea koskevia arkistoyksiköitä. Muiden vesioikeuksien kohdalla on etsittävä arkistoon sisältyvien fyysisten hakemistojen avulla.