Tämä aineisto-opas käsittelee henkikirjoittajia (ent. kihlakunnankirjurit). He laativat 1600–1800-luvuilla veroluetteloita, henkikirjoja ja muita hallinnollisia asiakirjoja kruununvoutien avuksi. Arkistot sisältävät henkikirjojen lisäksi mm. veronkantokirjoja, tiliasiakirjoja, maakirjoja, yhdistys- ja kaupparekisteriasiakirjoja sekä kiinteistökauppoihin liittyvää aineistoa. Henkikirjat ovat keskeisiä lähteitä sukututkimuksessa etenkin, jos kirkonkirjat puuttuvat. Maakirjat ja kauppakirjat täydentävät tietoa esim. tilojen omistussuhteista ja verotuksesta. Aineistosta osa on digitoitu Astiaan, mutta alle 100 vuotta vanhat henkikirjat ovat käyttörajoitettuja.
Henkikirjoittajien eli kihlakunnankirjurien tehtävä 1600–1700-luvuilla oli auttaa kruununvoutia kihlakunnan hallinnoimisessa laatimalla veroluetteloita, erilaisia maksuluetteloita ja kihlakunnan tiliasiakirjoja sekä tarkastaa veronkanto. Manttaaliluetteloiden eli henkikirjojen laatiminen lisättiin henkikirjoittajien tehtäviin vuonna 1779.
Myöhemmin henkikirjoittajien tehtäviin on kuulunut myös ei-kirkollisen rekisterin pitäminen niistä ihmisistä, jotka eivät kuulu muihin väestörekistereihin sekä paikallistasolla yritys- ja kaupparekisterien pito.
Henkikirjoittajan kansliat muutettiin vuonna 1970 rekisteritoimistoiksi. Vuoden 1996 kihlakunnanuudistuksen myötä osasta rekisteritoimistoista tuli hallinnollisesti kihlakunnanvirastojen osastoja, osasta sen sijaan tuli itsenäisiä viranomaisia. Näitä uudistettuja rekisteritoimistoja alettiin kutsua maistraateiksi. On kuitenkin muistettava, että rekisteritoimistoista muodostuneet maistraatit ovat eri asia kuin vuonna 1993 lakkautetut kaupunkien maistraatit. Vuoden 2020 alussa silloiset yhdeksän maistraattia ja Väestörekisterikeskus yhdistyivät Digi- ja väestötietovirastoksi.
Nykyään henkikirjoittajat ovat Digi- ja väestötietoviraston virkamiehiä. Heidän tehtäviinsä kuuluu muun muassa siviilivihkimiset sekä toimiminen julkisena notaarina ja kaupanvahvistajana.
Henkikirjoittajien arkistojen rungon muodostavat pitäjittäin laaditut henkikirjat hakemistoineen. Osa henkikirjoittajien arkistoista sisältää pelkästään niitä, osa sen sijaan sisältää runsaasti myös muuta asiakirja-aineistoa.
Henkikirjoittajien arkistoissa on jossain määrin maakirjoja. Maakirjojen pito aloitettiin Kustaa Vaasan valtakaudella 1500-luvun puolivälin aikoihin. Maakirjojen laatiminen oli kihlakunnankirjurin eli henkikirjoittajan tehtävä, mutta henkikirjoittajien arkistoissa ei ole kattavasti maakirjoja. Niitä voi etsiä myös lääninhallitusten ja kamarikollegion arkistoista, sillä maakirjoja laadittiin kolme kappaletta ja yhdet kappaleet lähetettiin edellä mainituille tahoille.
Maakirjoja pidettiin luetteloina kruunun veronkantoa varten. Niistä käy ilmi tilan päävero, maanluonto, ratsupalvelu ja niin sanottu määräjako. Päävero oli vuosittain maksettava maahan sidottu vero. Sitä maksettiin perintö- ja kruununtiloista yleensä yhtä paljon. Määräjako kertoi, mille armeijan upseerille, ratsutilalle tai muulle kohteelle vero maksettiin.
Paikallisten yritys- ja kaupparekisterien ylläpidon seurauksena henkikirjoittajien arkistot sisältävät muun muassa yhdistysrekisteristä poistettavien yhdistysten asiakirjoja sekä kaupparekisteriasiakirjoja. Kaupanvahvistajana toimimisen myötä henkikirjoittajien arkistoihin sisältyy julkisen kaupanvahvistajan kauppakirjajäljennöksiä ja kiinteistönluovutusilmoituksia.
Henkikirjoittajien tehtäviin kuuluneen verotus- ja tiliasioista huolehtimisen vuoksi suurimpia arkistojen asiakirjakokonaisuuksia ovat henkikirjojen jälkeen juuri verojen kantokirjat ja tiliasiakirjat. Henkikirjoittajien viranomaistoiminnasta syntyneitä lähteitä ovat myös kirjetoisteet ja saapuneet kirjeet, joita sisältyy jonkin verran henkikirjoittajien arkistoihin. Osa arkistoista käsittää myös pienen määrän eri tahoilta, kuten tuomioistuimilta ja lääninhallituksilta saapuneita päätöksiä.
Henkikirjoittajien arkistoihin sisältyvät alle sata vuotta vanhat henkikirjat ovat käyttörajoitettuja.
Henkikirjoista saa tietoa ennen kaikkea sosiaali- ja väestöhistoriasta. Suku- ja henkilöhistoriallisessa tutkimuksessa henkikirjat ovat ensisijaisen tärkeitä lähteitä silloin, kun kirkonkirjoja ei ole käytettävissä esimerkiksi aineiston tuhouduttua tulipalossa.
Maakirjat ovat käyttökelpoinen lähde erityisesti sukututkijoille, sillä ne kertovat tilojen maanluonnosta ja verovelvoitteista. Niistä käy ilmi myös verovelvollisen tilan omistaja- ja viljelijätiedot. Henkilö- ja nimitiedot eivät ole maakirjoissa täysin luotettavia, sillä niitä pidettiin veronkannon, ei väestökirjanpidon, tarpeita ajatellen.
Yhdistys- ja kaupparekisteriasiakirjat valottavat paikallistason elinkeinoelämää ja toimivat lähteinä sen tutkimisessa.
Henkikirjoittajien arkistoihin sisältyvien kauppakirjat ovat hyödyllisiä, jos alkuperäinen kauppakirja on kadonnut ja esimerkiksi lainhuutoa varten tarvitaan kopio kauppakirjasta. Kauppakirjat ovat myös sukututkijoille käyttökelpoisia muun muassa tilojen omistussuhteita tutkittaessa.
Henkikirjoittajien arkistoihin sisältyvät alle sata vuotta vanhat henkikirjat ovat käyttörajoitettuja.
Henkikirjoittajien arkistoja säilytetään Kansallisarkiston eri toimipaikoissa. Aineistoja voi etsiä ja tilata tutkittavaksi Astia-verkkopalvelun avulla. Aineistoja on myös jonkin verran digitoitu.