Tämä aineisto-opas käsittelee asutustoiminnan ja -lainsäädännön kehitystä 1800–1900-luvuilla, mukaan lukien sotien jälkeiset maanjakotoimet ja uudelleenasuttaminen. Oppaassa kuvataan, miten valtion ja kuntien toimin tilattomalle väestölle perustettiin tiloja mm. Lex Kallion, pika-asutuslain ja maanhankintalain nojalla. Aineisto soveltuu tutkimukseen esimerkiksi maanomistusoloista, siirtoväen asuttamisesta, sodanjälkeisestä jälleenrakennuksesta ja paikallishallinnosta. Aineistoja voi hakea Astiasta esim. hakusanoilla asutustarkastaj, maanlunastuslautakunta tai tarkastusoik*.
Asutustoiminnan suunta Suomessa muuttui 1900-luvulle tultaessa sosiaaliseksi asutustoiminnaksi, jonka tarkoituksena oli maanomistusolojen uudelleen järjestäminen. Aikaisemmin asutustoiminta oli tarkoittanut lähinnä erämaiden asuttamista ja asutuksen muodostamista uusille asumattomille alueille. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa lähes puolet Suomen maatalousväestöstä oli tilattomia tai asui vuokratilalla. Tämän väestön osan asumisolojen parantamiseksi perustettiin jo ennen itsenäisyyden aikaa 1800-luvun lopulla tilattoman väestön lainarahasto.
Vuonna 1918 hyväksyttiin ns. Torpparien vapautuslaki, jonka nojalla vuokraviljelijällä oli oikeus lunastaa viljelemänsä torppa tai mäkitupa-alue itselleen. Valtio tuki vuokratilojen lunastamista pitkäaikaisin lainoin. Varsinainen maanhankinta tilattomille alkoi 1922, jolloin annettiin laki valtion metsämaiden asuttamisesta. Samana vuonna säädetty asutuslaki, Lex Kallio, määräsi sekä valtion että kunnat avustamaan tilattomien maanhankintaa. Maata saatiin lähinnä valtion maista ja vapaaehtoisilla kaupoilla yksityistiloilta. Myös pakkolunastaminen oli mahdollista.
1930-luvun loppuun mennessä yli 90 000 vuokraviljelmää oli itsenäistynyt ja uusia tiloja oli muodostettu n. 120 000. Vuonna 1936 säädettiin seuraava asutuslaki. Siinä päämääränä oli muodostaa viljelys- ja asuntotiloja sekä hankkia lisämaata jo perustetuille tiloille.
Sota-aika keskeytti vuoden 1936 asutuslain toimeenpanon ja keväällä 1940 siirtoväen asuttamiseksi sekä jälleenrakennustyön käynnistämiseksi annettiin ns. pika-asutuslaki. Sen toteuttaminen puolestaan keskeytyi jatkosotaan, ja vuonna 1944 siirtoväen asuttaminen tuli jälleen ajankohtaiseksi. Vuonna 1945 säädettiin maanhankintalaki, jonka mukaan maata voitiin hankkia paitsi siirtoväkeen kuuluville, myös mm. sotainvalideille, sotaleskille ja –orvoille sekä perheellisille rintamamiehille. Perustettavat tilat olivat viljelys-, asuntoviljelys- ja asuntotiloja sekä rintamamiestontteja. Lain perusteella muodostettiin yli 100 000 tilaa ja tonttia. Noin 40 % maasta saatiin valtion maasta, loput pakkolunastamalla kuntien, seurakuntien, yhtiöiden ja yksityisten maista. Raivaamattoman ja rakentamattoman, ns. kylmän tilan vastaanottajille maksettiin uudistilan perustamispalkkioita. Kylmiä tiloja raivattiin käytännössä asumattomille alueille valtion maille ja niiden perustaminen painottui Pohjois- ja Itä-Suomeen. Etelä-Suomessa maanhankinnassa jouduttiin enemmän pakkolunastuksiin.
Lapin sodassa tuhottujen alueiden jälleenrakentaminen Pohjois-Suomessa oli yksi osa sodan jälkeistä asutustoimintaa ja vaati oman organisointinsa. Valtioneuvosto antoi vuonna 1944 päätöksen Pohjois-Suomen maataloudellisen jälleenrakennustyön tukemisesta valtion varoilla sekä maaseudulla että asutuskeskuksissa.
Sodan seurauksena vuoden 1936 lain mukainen asutustoiminta oli pitkään keskeytyksissä. Maanhankintalain mukainen asutustoiminta saatiin loppuun suoritetuksi 1960-luvun alkupuolella. 1950-luvun lopulla katsottiin tarpeelliseksi säätää uusi, vuoden 1936 lakia korvaava asutuslaki. Vuonna 1958 annettiin maankäyttölaki, jonka tarkoituksena oli hankkia maata viljelys-, asuntoviljelys-, kalastus- ja asuntotilojen ja -tonttien perustamiseen sekä lisäalueita jo perustetuille tiloille. Asutuspolitiikan painopistettä siirrettiin uusien tilojen perustamisesta vanhojen tilojen elinkelpoisuuden parantamiseen. Maata saatiin jälleen valtion maasta ja yksityisiltä. Toiminnan rahoittaminen tapahtui lähinnä valtion asutusrahaston turvin. Maankäyttölaki korvattiin vuonna 1977 annetulla maatilalailla, jolloin asutustoiminta yhdistettiin maataloushallintoon.
Vuonna 1917 Suomeen perustettiin maatalousministeriön alaisuuteen asutushallitus, johon siirrettiin 1800-luvun lopulla perustettu tilattoman väestön lainarahasto. Myös valtion virkatalojen hoidon valvonta tuli asutushallituksen tehtäväksi.
Torpparien vapautuslakia toimeenpanemaan perustettiin kuntiin asutuslautakuntia ja vuonna 1919 asutushallituksen alaiseksi piirihallintoviranomaiseksi yhdeksän asutustarkastajan virkaa. Jo vuonna 1906 oli Senaatin kamaritoimituskuntaan nimitetty tarkastaja, jonka tehtävänä oli valvoa ja tarkastaa valtion asutuskassalainojen käyttöä. Uusien asutustarkastajien tehtävänä oli johtaa ja valvoa maalaiskuntien asettamien asutuslautakuntien ja tilattoman väestön lainakassojen hoitokuntien toimintaa sekä tarkastaa asutustoimintaan myönnettyjen varojen käyttöä, antaa neuvoja vuokralautakunnille ja opastaa aloittelevia asutustilallisia.
Lex Kallio ja samana vuonna annettu laki valtion metsämaiden asuttamisesta antoi valtion metsämaalle perustettavien tilojen asutussuunnitelmien laatimisen asutustoimikuntien tehtäväksi. Asutustoimikunnat laativat asutukseen luovutettaville valtionmaille asutussuunnitelmia ja niihin liittyviä kuivaus- ja tientekosuunnitelmia.
Vuoden 1936 asutuslaissa asutushallitus lakkautettiin ja sen tehtävät siirrettiin maatalousministeriöön perustetulle asutusasiainosastolle (ASO). Valtion metsämaiden asuttamistehtävät siirrettiin Metsähallitukselle.
Asutushallituksen arkistoa säilytetään Kansallisarkistossa Mikkelissä ja Helsingissä. Arkiston aineisto on pääosin vuosilta 1912–1937, mutta arkisto sisältää myös vanhempaa aineistoa, koska asutushallitus katsotaan tilattoman väestön lainarahaston (1898–1905) ja asutustarkastajan (1906–1916) seuraajaksi.
Metsähallinnon arkistot sisältävät tietoja mm. kruununtorpista sekä asutustiloista jo 1860-luvulta lähtien. Metsähallituksen arkistoja I-III säilytetään Kansallisarkistossa Mikkelissä ja Helsingissä. Metsähallinnon piiri- ja paikallisviranomaisten arkistot, kuten piirikuntakonttoreiden ja metsähallinnon hoitoalueiden arkistot sijaitsevat Kansallisarkiston eri toimipaikoissa, samoin piirihallintoviranomaisena toimineiden asutustarkastajien arkistot, jotka usein sisältävät myös valtion virkataloja koskevia asiakirjoja.
Paikallisella tasolla asutustoimintaa hoitivat asutustoimikunnat ja kuntien asutuslautakunnat. Asutustoimikuntien arkistot löytyvät Kansallisarkiston eri toimipaikoista. Kunnallisten asutuslautakuntien arkistoja säilytetään kyseisten kuntien arkistoissa.
Maanhankintalain toimeenpanoa johti 1936 maatalousministeriön alaisuuteen perustettu asutusasiainosasto eli ASO. Sen asiakirjat ovat omana kokonaisuutenaan Maa- ja metsätalousministeriön asutusasiainosaston arkistossa. Arkistoa säilytetään Kansallisarkistossa Hämeenlinnassa. ASO:n arkisto sisältää keskeisiä sodanjälkeisen asutustoiminnan tuloksena syntyneitä asiakirjoja koko maan osalta. Ne liittyvät mm. maansaantihakemuksiin, asutustilojen- ja asutuslainojen saajiin, siirtoväen asuttamiseen ja jälleenrakentamiseen. Arkistolla on käyttörajoitus.
Kun vuoden 1936 asutuslakia korvaava maankäyttölaki säädettiin vuonna 1958, perustettiin maatalousministeriön alaisuuteen uudelleen asutushallitus. Asutus- ja maatalouspolitiikan yhteen sovittamisen seurauksena asutushallitus yhdistettiin maataloushallituksen kanssa maatilahallitukseksi vuonna 1971.
Paikallisella tasolla asutustoimintaa sodan jälkeen hoitaneita viranomaisia olivat mm. pika-asutustoimintaa hoitaneet pika-asutuslautakunnat ja maanhankintalain mukaiset maanlunastus- ja asukkaanottolautakunnat. Näiden lautakuntien toimialueet olivat yhtenevät ja käsittivät yhden tai useampia kuntia. Maanlunastuslautakunta laati luettelot tiloista ja alueista, joiden maata oli maanhankintalain mukaan mahdollista käyttää maanhankintaan ja laati asutussuunnitelman luovutetulle alueelle.
Asukkaanottolautakunnat puolestaan määräsivät kenelle suunnitellut tai muodostetut tilat luovutettiin. Vuonna 1958 annetussa asetuksessa asukkaanottolautakuntien tehtävät siirrettiin kuntien asutuslautakunnille. Maanlunastuslautakuntien tehtävät siirrettiin samassa asetuksessa maankäyttötoimikunnille. Kuntien asutuslautakuntien arkistoja lukuun ottamatta näiden paikallisviranomaisten arkistoja säilytetään Kansallisarkiston eri toimipaikoissa.
Pika-asutus- ja maanhankintalaissa annettiin määräys erityisen tarkastusoikeuden asettamisesta valvomaan näiden lakien toteuttamista. Valvontaviranomaisiksi asetettiin maanhankintalain toimeenpanon tarkastajia ja siirtoväen asutustoimielinten päätöksistä tehdyt valitukset käsiteltiin erityisissä tarkastusoikeuksissa. Maanhankintalain toimeenpanon tarkastajat valvoivat piiriviranomaisina lähinnä paikallisten maanlunastus- ja asukkaanottolautakuntien toimintaa. Tarkastusoikeuksien, samoin kuin maanhankinnan toimeenpanon tarkastajien, arkistojen sisällysluetteloihin voi tutustua mm. Astia-verkkopalvelun kautta kohdasta Hae ja selaa aineistoja kirjoittamalla hakukenttään hakusanaksi esim. tarkastusoik* (hakusanat kannattaa katkaista *-merkillä) tai maanhankin* tark*.
Asutustoimikuntien, joita oli asetettu vuodesta 1922 lähtien, tehtävää asutussuunnitelmien tekemisessä hoitivat sodan jälkeen lähinnä maanlunastuslautakunnat. Vuodesta 1949 lähtien asutustoimikuntia alettiin kuitenkin jälleen perustaa, kun vuoden 1936 asutuslain mukainen asutustoiminta käynnistettiin Lapin, Oulun, Vaasan ja Kuopion lääneissä.
Asutustarkastajille annettiin vuonna 1948 uusi johtosääntö, jossa niiden tehtäväksi määriteltiin edelleen vuonna 1936 annetun asutuslain mukaisen asutustoiminnan johtaminen. Sodan jälkeen asutustarkastaja teki myös ehdotukset maa-alueiden pakkolunastuksista asutustarkoituksiin. Asutustarkastajien tehtäviin lisättiin vuonna 1956 yhteistyö maanviljelys- ja talousseurojen kanssa asutustoimintaan liittyvissä asioissa. Vuonna 1961 asutustarkastajille siirrettiin aiemmin näille asutuslainsäädännössä määrättyjä rakentamista koskevia tehtäviä.
Vuonna 1965 annetussa asutushallintoa koskevassa laissa keskeinen muutos oli asutustarkastajien virkojen lakkauttaminen ja maan jakaminen asutuspiireihin, joihin perustettiin asutustoimistot. Asutuspiirien asutustoimistot muuttuivat vuonna 1971 maatalouspiirien maataloustoimistoiksi. Asutustarkastajien ja asutuspiirien arkistoja säilytetään Kansallisarkiston eri toimipaikoissa ja niiden luetteloihin voi tutustua mm. Astia-verkkopalvelun kautta.
Metsähallituksen ja metsähallinnon paikallisviranomaisten arkistot sisältävät myös sotien jälkeisen asutustoiminnan asiakirjoja vuoden 1945 maanhankintalakiin liittyen.
Asutustarkoitukseen luovutettavan maan raivaamisen ja rakentamisen johto tuli sekä pika-asutus- että maanhankintalaissa Maatalousseurojen Keskusliiton alaisten maanviljelys- ja maatalousseurojen tehtäväksi. Niiden tuli tehdä asuttamista varten tie-, kuivatus-, raivaamis- ja rakentamissuunnitelmat sekä laatia asukkaan kanssa viljelyssopimukset. Pohjois-Suomessa seurojen tehtäväksi tuli myös laatia sodassa hävitettyjen alueiden jälleenrakentamistyö ja seurojen alaisuuteen saatettiin perustaa kunnissa toimivia jälleenrakennuslautakuntia.
Seuroissa työtä hoiti vuodesta 1945 lähtien asutustoimikunta. 1950-luvun alussa maanviljelys- ja maatalousseuroissa siirryttiin asutustoimikunnista asutustoiminnanjohtajajärjestelmään. 1960-luvulla nämä tehtävät siirtyivät pääosin asutustarkastajille.
Maanviljelys- ja maatalousseuroihin perustettujen asutustoimikuntien arkistoja säilytettään Kansallisarkiston eri toimipaikoissa, samoin niiden toimintaa jatkaneiden asutustoiminnanjohtajien arkistoja. Näiden arkistojen luetteloja voi tarkastella mm. Astia-verkkopalvelun kautta.
Ely-keskuksissa säilytetään asutuspiirien ja niiden toimintaa jatkaneiden maaseutupiirien arkistoissa kauppakirjoja, joilla valtio on myynyt asutustarkoitukseen yksityisiltä ostamansa maa-alueet. Nämä kauppakirjat koskevat lähinnä 1940-luvulta 1960-luvulle tehtyjä kauppoja, mutta myös vanhempaa asutustoimintaa koskevia kauppakirjoja saattaa löytyä.
Kunnissa säilytetään kuntien asutuslautakuntien arkistoja.
Edellä mainittuja arkistojen luettelointitietoja voi tarkemmin tutkia Astia-verkkopalvelun kautta, josta asiakirjoja voi myös tilata Kansallisarkiston tutkijasaleihin. Kansallisarkistossa säilytettäviä asiakirjoja voi tutkia kunkin toimipaikan tutkijasalissa.