Tämä aineisto-opas käsittelee vaivaishoidon kehitystä Suomessa seurakuntien vastuulta kuntien ja valtion hallinnon alaisuuteen. Keskeisiä aineistoja ovat mm. seurakuntien hallintoasiakirjat, kuntien pöytäkirjat sekä Vaivaishoidontarkastajan ja Sosiaalihallituksen arkistot. Tutkimuskohteita ovat erityisesti paikallistason sosiaalihallinto, valtiollinen ohjaus sekä hyväntekeväisyysjärjestöjen toiminta. Aineistoja voi hakea Astiassa esim. hakusanoilla vaivaishoidontarkastaja tai köyhäinhoi*. Osa aineistosta on saatavilla mikrofilmeillä tai digitoituna.
Vaivaishoitoasiat siirtyivät seurakunnilta kunnille vuosina 1865 ja 1873 annetuilla kunnallisasetuksilla. Seurakuntien vastatessa köyhien ja vaivaisten hoidosta kyseessä oli lähinnä armeliaisuus kerjuulla kulkeneita ja vaivaisia kohtaan sekä siitä, mihin vaivaiskassojen vähäiset varat riittivät. Vuonna 1879 vahvistettiin uusi vaivaishoitoasetus, jossa jokainen kunta määrättiin laatimaan vaivaishoito-ohjesääntö. Asetuksen mukaisesti kukin kunta muodosti oman vaivaishoitoyhdyskuntansa, joka jakautui valvonta-alueisiin.
Toimeenpanevana elimenä toimi vaivaishoitolautakunta, jonka jäsenet toimivat valvonta-alueellaan peräänkatsojina eli piirimiehinä. Heidän tehtäviinsä kuului laatia vaivaishoitolautakunnalle selvitykset alueensa avuntarvitsijoista ja heidän olosuhteistaan. Vuoden 1879 asetuksen mukaan kuntien velvollisuutena oli avustaa vain työkyvyttömiä, sairaita, vanhuksia sekä alaikäisiä. Seurakunnilta periytyneestä ruotuhoidosta siirryttiin 1800-luvun lopulla elätteelle antoon. Vaivaishuutokaupoissa työvoimaa ja rahallisen korvauksen sai se, joka teki alimman tarjouksen huutolaisesta tai huutolaislapsesta.
Asetuksen mukaan työkykyisille annettiin apua vain työtä vastaan joko kunnan omassa tai muiden kuntien kanssa yhdessä perustamissaan työlaitostyyppisissä vaivaistaloissa. Näiden laitosten perustaminen eteni kuitenkin hitaasti. Alkuaikoina vaivaistalojen yhteyteen perustettiin myös sairaaloita ja mielisairaaloita.
Vaivaishoidon kehittäjä ja uudistaja on ulkomailla köyhäinhoitoon monipuolisesti perehtynyt insinööri Gustav Adolf Helsingius (1855–1934). Vaivaishoidon organisoimiseksi hän kartoitti maanlaajuisesti kunkin kunnan olosuhteet ja mahdollisuudet vaivaishoidon järjestämiseksi. Lisäksi G.A. Helsingius harjoitti viranomaisten luvalla yksityistä vaivaishoidonneuvontaa 1886–1888, kunnes hän siirtyi 1889 määräaikaiseen vaivaishoidontarkastelijan virkaan senaatin siviilitoimituskuntaan. Virka vakinaistettiin 1893 ja G.A. Helsingius hoiti vaivaishoidontarkastajan tehtävää vuoteen 1915.
Vaivaishoidontarkastajan apuna toimi alueellisia vaivaishoidonneuvojia 1899 alkaen. Vaivaishoito alkoi vähitellen siirtyä kunnilta valtiolle, kun vaivaishoidon neuvonta, ohjaus ja tarkastus määrättiin siviilitoimituskunnan alaisuuteen. Kunnille annettiin myös valtionlainoja vaivaistalojen rakentamiseen sekä avustuksia vaivaistalojen johtajien palkkaukseen. Suomen itsenäistyttyä vaivaishoidontarkastajan virka lakkautettiin ja köyhäinhoidon tarkastustoiminta siirtyi Sosiaalihallitukselle ja sen Köyhäinhoidontarkastusosastolle asetuksella 28.12.1917.
1900-luvun lasten- ja vammaishuolto sekä sairaanhoito alkoivat eriytyä vaivaishoidosta. Nimityskin muuttui vähitellen köyhäinhoidoksi. Vuoden 1923 alusta voimaan tullut köyhäinhoitolaki velvoitti kunnat huolehtimaan jokaisesta vaikeuksiin joutuneesta sekä perustamaan köyhäinhoitolautakunnan, jonka toimintaa valvoivat valtion viranomaiset.
Köyhäinhoitomenojen kurissa pitämiseksi kunnat pyrkivät kuitenkin antamaan apua vain sitä eniten tarvitseville. Virallisen köyhäinhoidon rinnalle perustettiin 1800-luvun lopulta lähtien erilaisia vapaaehtoistoimintaan perustuvia järjestöjä ja hyväntekeväisyysyhdistyksiä mm. lastensuojelua ja vammaishoitoa varten. Esimerkkinä mainittakoon Mannerheimin lastensuojeluliitto r.y. piiri- ja paikallisorganisaatioineen.
Vaivaishoitoa koskevat vanhimmat asiakirjat sisältyvät seurakuntien hallinto- ja talousarkistoihin, joiden mikrofilmikopiot ovat käytettävissä Kansallisarkiston tutkijasaleissa. Aineistoa on myös digitoitu.
Kuntien vaivaishoitohallituksien ja köyhäinhoitolautakuntien pöytäkirjat ja muu aineisto on pääsääntöisesti kuntien omissa arkistoissa. Kansallisarkistossa säilytettävään Vaivaishoidontarkastajan arkistoon sisältyy mm. kuntien köyhäinhoitoa koskeva kirjeenvaihto paikkakunnittain omia kokonaisuuksinaan (Fb-sarja). Sosiaalihallituksen arkistoon sisältyvät mm. köyhäinhoitotarkastusosaston arkisto (1918–1922) sekä kunnalliskotien piirustukset. Kansallisarkistossa säilytetään myös erilaisia vapaaehtoistyöhön perustuvien järjestöjen ja yhdistysten arkistoja.
Yllämainitut arkistot löytyvät Astia-verkkopalvelun toimijahausta niiden nimillä (esim. Vaivaishoidontarkastaja, Suoniemen seurakunta). Haussa voi käyttää katkaisumerkkinä tähteä (*), esim. (Köyhäinhoi*).