Tämä aineisto-opas käsittelee Suomen keskiajan (1100–1523) asiakirja-aineistoa. Aineisto on syntynyt pääosin kirkollisessa kontekstissa Turun piispanistuimen piirissä, jossa kehittyi ensimmäinen järjestelmällinen arkistointikäytäntö. Keskeisin digitoitu aineisto löytyy Diplomatarium Fennicum -tietokannasta, joka sisältää n. 6700 asiakirjaa 1400–1500-luvuilta. Tärkeimpänä yksittäislähteenä on digitoitu Turun tuomiokirkon Musta kirja, jossa on 727 asiakirjaa vuosilta 1229–1515. Astiassa on lisäksi saatavilla keskiaikaisia asiakirjoja Medeltiden och 1500-talet -sarjassa. Tutkijat voivat hakea asiakirjoja Diplomatarium Fennicumin hausta numeron perusteella ja hyödyntää rinnakkain Ruotsin valtionarkiston SDHK-diplomatariumia.
Suomen keskiajan ajatellaan alkaneen 1100-luvulta eli samalta vuosisadalta, jolta ovat säilyneet vanhimmat tunnetut Suomea sivuavat asiakirjalähteet. Tavallisesti Suomen keskiajan katsotaan päättyneen vuoteen 1523, jolloin Kustaa Vaasa nousi Ruotsin valtaistuimelle ja roomalaiskatolisen kirkon valta Ruotsin valtakunnassa päättyi.
Suomen keskiajasta kertovaa asiakirja-aineistoa on säilynyt vain vähän; pääosin se on ulkomaisissa arkistoissa. Alkuperäisiä pergamentti- tai paperiasiakirjoja on säilynyt parisen sataa; lisäksi on olemassa eri aikoina tehtyjä kopioita. Varsinkin tulipalot ovat tuhonneet suuret määrät keskiaikaisia asiakirjoja. Kirjallisen materiaalin puuttumisen vuoksi Suomen keskiajan tutkiminen on suureksi osaksi arkeologista tutkimusta. Säilynyt asiakirja-aineisto liittyy enimmäkseen kirkolliseen historiaan, vaikka esimerkiksi Turun kaupungin raadin tiedetään pitäneen pöytäkirjaa jo 1400-luvulla.
Suomen vanhin asiakirjakulttuuri syntyi Turun piispanistuimen piirissä. Kirkolla oli myös Suomen ensimmäiset arkistot, koska hengellinen sääty ensimmäisenä alkoi järjestelmällisesti säilyttää asiakirjojaan. Keskiajalla Turun piispat hallitsivat aluetta, johon kuului lähes koko nykyinen Suomi. Heidän valtansa ei ollut ainoastaan hengellistä; he olivat mukana myös maallisessa politiikassa.
Konrad Bitz (Turun piispa vuosina 1460–1489) sekaantui asemiehineen jopa sotilaallisesti 1400-luvun lopun unioniriitoihin. Papistolla oli merkitystä myös alemman tason maallisten asioiden hoidossa, esimerkiksi käräjillä, koska papit olivat luku- ja kirjoitustaitoisia ja osasivat siis laatia asiakirjoja. Kun 1300-luvulla asiakirjoja alettiin latinan ohella kirjoittaa myös ruotsiksi, lisääntyi niiden henkilöiden määrä, jotka pystyivat asiakirjoja laatimaan.
Valtionarkiston (joksi Kansallisarkistoa tuolloin kutsuttiin) vuosina 1910–1935 julkaisema ja Reinhold Hausenin editoima kahdeksanosainen teossarja Finlands medeltidsurkunder (FMU) sisältää yhteensä 6714 painettua asiakirjaa, jotka tavalla tai toisella liittyvät Suomen keskiaikaan. Turun tuomiokirkon Mustaa kirjaa (REA) lukuun ottamatta se sisältää jotakuinkin kaiken Suomen keskiaikaan liittyvän asiakirja-aineiston, joka sen julkaisuajankohtana tunnettiin. Asiakirjat ovat enimmäkseen 1400-luvulta ja 1500-luvun alusta; vain sarjan ensimmäisessä osassa sekä kahdeksannen osan täydennyksissä on 1400-lukua edeltäviä asiakirjoja.
Diplomatarium Fennicum -tietokannan tieteellisen sisällön pohjan muodostavat Hausenin toimittama FMU sekä REA, josta Hausen julkaisi edition jo vuonna 1890. Kansallisarkistossa luotiin 1990-luvulla ensimmäinen versio Diplomatarium Fennicumista (DF). Tuolloin tavoite oli saattaa FMU:n ja REA:n sisältämät tekstit sähköiseen muotoon ja asettaa ne verkkotietokantana tutkijoiden ja suuren yleisön käyttöön. Hanke julkaisikin parannellun version FMU:sta sekä osan REA:sta (ensimmäiset 150 asiakirjaa) ja saavutti näin pääosin tärkeimmän tavoitteensa.
Ensimmäinen DF-tietokanta oli yli viisitoista vuotta tutkijoiden ahkerassa käytössä. Teknologian nopea kehitys jätti kuitenkin 90-luvun tietokannan jälkeensä, ja tutkijat toivoivat tietokannan teknisten ominaisuuksien uudistamista ja sen sisällön laajentamista. Vuonna 2015-18 toiminut uusi DF-hanke pyrki vastaamaan näihin toiveisiin. Uusi DF pyrkii tarjoamaan käyttäjilleen mahdollisimman kattavasti Suomen keskiajan asiakirjakorpukseen kuuluvien tekstien tieteelliset editiot, alkuperäislähteiden korkealaatuiset digitaaliset kuvat, asiakirjojen kattavat metatiedot sekä monipuoliset työkalut tietojen hyödyntämiseen.
Lisäksi osana uutta DF-hanketta FT Tapio Salminen tuotti editiot kahdeksasta aiemmin editoimattomasta Tallinnan kaupunginarkistossa sijaitsevasta Suomea koskevasta lähteestä (DF 6 858–6 865) ja tietokantaan lisättiin Auctoritate Papae -teoksessa julkaistut suomalaisia koskevat tekstit paavillisen penitentiariaattiviraston arkistosta Roomasta (DF 6 727–6 856).
Kansallisarkiston vanhin asiakirja on kuningas Birgerin suojeluskirje Karjalan naisille vuodelta 1316; sen numero FMU:ssa on 275. Vanhin tunnettu asiakirja, jossa Suomi (Finland) mainitaan nimeltä, on Ruotsin valtionarkistossa. FMU:ssa sen numero on 103. Siinä Turun hiippakunnan eli Suomen piispa B(ero) ilmoittaa vuonna 1253 muiden valtakunnan piispojen ohella eräästä kirkon ja kruunun välillä tapahtuvasta maa-alueen vaihdosta.
Asiakirjoja voi hakea Diplomatarium Fennicumin hausta esim. numeron mukaan. Samoja asiakirjoja on myös Ruotsin valtionarkiston diplomatariumissa eli SDHK:ssa (Svenskt Diplomatariums huvudkartotek över medeltidsbreven); siellä viimeksi mainitun asiakirjan numero on 682.
Turun tuomiokirkon Musta kirja (tai Mustakirja, ruotsiksi Svartbok), joka on saanut nimen kansiensa värin mukaan, on koodeksi eli kirjanmuotoinen keskiaikainen käsikirjoitus. Musta kirja lienee pantu alulle piispa Konrad Bitzin ja/tai tuomiorovasti Maunu Särkilahden toimesta vuosien 1474 ja 1490 välisenä aikana, mutta sitä on täydennetty myöhemmin. Asiakirjoja Mustassa kirjassa on 727 kappaletta; ne ovat vuosilta 1229–1515.
Musta kirja on tärkein keskiajan Suomea koskeva kirjallinen lähde. Se sisältää tietoja keskiajan mahtavan hengellisen säädyn privilegioista sekä mm. Turun tuomiokirkon omaisuudesta. Nykyään lähes kaikkien siihen otettujen asiakirjojen alkuperäiskappaleet ovat kadonneet. Osa lienee tuhoutunut jo Kuusiston piispanlinnan palossa 1480-luvulla. Samankaltaisia kopiokirjoja on säilynyt myös muista Upsalan kirkkoprovinssin hiippakunnista.
Musta kirja julkaistiin Reinhold Hausenin toimittamana vuonna 1890. Siitä on otettu facsimile-laitokset eli näköispainokset vuonna 1952 ja 1996. Painokset sisältävät myös Jalmari Jaakkolan laajahkon esipuheen latinaksi, suomeksi ja ruotsiksi; niihin sisältyy myös toinen keskiaikainen käsikirjoituskokoelma, Skoklosterin Codex Aboensis. Siinä on suureksi osaksi samaa asiakirja-aineistoa kuin Mustassa kirjassa. Nykyisin Mustaa kirjaa säilytetään Ruotsin valtionarkistossa.
Mustan kirjan lisäksi nykyaikaan on säilynyt Turun hiippakunnan statuuttien kopiokirja Codex Cederhielmianus, joka on Tukholman Kuninkaallisessa Kirjastossa. Se on kuulunut Turun tuomiokirkon kirjastoon, joka keskiajan oloissa, jolloin kirjat olivat harvinaisia ja arvokkaita, oli varsin mittava. Suomen domikaani- ja fransiskaaniluostarien arkistot ovat täysin tuhoutuneet; sen sijaan Naantalin birgittalaisluostarin asiakirjoja on Ruotsin valtionarkistossa. Konrad Bitz -piispa myös painatti v. 1488 ensimmäisen Suomea varten tarkoitetun kirjan eli Missale Aboensen (Turun Messukirjan), josta on julkaistu myös näköispainokset (1971 ja 1988).
Kaupunkien raatien lisäksi myös muilla maallisen hallinnon edustajilla on ollut arkistoja keskiajalla. Linnanpäälliköillä oli palveluksessaan kirjureita, jotka huolehtivat kirjeenvaihdosta. Linnoissa säilytettiin ainakin linnaläänien raja-asiakirjoja; linnojen arkistoista on kuitenkin säilynyt vain vähäisiä fragmentteja.
Hieman enemmän on säilynyt keskiaikaista tuomiokirja-aineistoa, jota siis on julkaistu Finlands medeltidsurkunderissa ja Diplomatarium Fennicumissa. Tukholman Kuninkaallisessa Kirjastossa on Codex Aboensis -nimellä tunnettu lakikokoelma, joka lienee koottu Turussa 1440-luvulla ja joka sisältää myös pyhimyskalenterin. Se on julkaistu näköispainoksena.
Keskiaikaisia asiakirjoja on digitoituina Kansallisarkiston Astia-palvelussa, tällä hetkellä ainakin Medeltiden och 1500-talet -sarjassa. Asiakirjoja (mm. Tallinnan kaupunginarkiston Suomea koskevia asiakirjoja) on myös mikrofilmeillä, jotka ovat käytettävissä Kansallisarkiston tutkijatiloissa. Tässä yhteydessä on syytä mainita myös niin sanottu Gummerus-kokoelma. Se ei sisällä varsinaisia asiakirjoja vaan vanhoja laulukirjoja, joista vanhimmat ovat peräisin keskiajalta. Kokoelmassa on sekä painettuja kirjoja että käsikirjoituksia.
Gummerus-kokoelma on tarkasteltavissa sähköisessä muodossa Kansallisarkiston Astia-palvelussa tai mikrokorteilta (TMA 1 - 58).
Keskiajalla asiakirjoja ei vahvistettu allekirjoituksella vaan sineteillä. Siksi keskiajan asiakirjoja tutkittaessa kiinnitetään huomiota myös sinetteihin. Turun kaupungin sinetti tunnetaan jo eräästä v. 1309 laaditusta asiakirjasta. Finlands medeltidssigill, Reinhold Hausenin laaja teos, joka käsittelee Suomen keskiaikaisia sinettejä, on luettavissa digitaalisessa muodossa.
Paavi päätti vuonna 1983, että Vatikaanin arkistojen katumustuomioistuimen vanhin osa voidaan avata tutkijoille; näiden on erikseen anottava katumustuomioistuimelta lupaa sen käyttöön. Päätöstä edelsi tarkka tutkimus, sisältääkö aineisto arkaluonteisia rippisalaisuuksia, jotka pitäisivät sen ikuisesti salaisena. Vuotta 1564 uudempaa aineistoa ei edelleenkään näytetä ulkopuolisille. Tämä Vatikaanissa säilytettävä aineisto ei sisälly Finlands medeltidsurkunder -teossarjaan, mutta sen Suomea koskevat asiakirjat löytyvät Diplomatarium Fennicum -tietokannasta.
Paavillinen katumustuomioistuin eli apostolinen penitentiariaatti on roomalaiskatolisen oikeushierarkian ylin tuomioistuin; se oli sekä Turun piispan että Upsalan arkkipiispan johtamien tuomiokapitulien yläpuolella. Tuomioistuin käsitteli pappien tekemiä tai pappeihin kohdistuneita vakavia rikoksia, esimerkiksi tappoja. Katumustuomioistuin on käsitellyt myös avioliittojen mitätöintiä ja pappien jalkavaimojen lasten asemaa.
Katumustuomioistuin ei toiminut maallisena oikeutena, mutta saattoi käsitellä muidenkin kuin hengellisen säädyn asioita. Se antoi synninpäästön lisäksi maksua vastaan armonosoituskirjoja, joita voitiin esittää maallisessa oikeudessa pyrittäessä lieventämään tuomiota. Katumustuomioistuimen rekistereissä on säilynyt myöhäiskeskiajalta 127 suomalaisten tekemää armonanomusta. Kirsi Salonen on tutkimuksissaan perehtynyt tähän aineistoon.